Hopeasompa-loppukilpailu tuo yhteen maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn nousevat nuoret urheilijat ja parhaat kyvyt

Maastohiihdon Hopeasomman loppukilpailua ei ole aiemmin järjestetty Lahdessa. Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn Hopeasompa järjestetään yhtä aikaa ja samalla paikkakunnalla. Hienon jatkumon Salpausselän kisojen satavuotisjuhlille tarjoavan nuorisourheilun suurtapahtuman mahdollistaa 100-vuotiaan Lahden Hiihtoseuran kokenut järjestelyorganisaatio. Lisäksi urheilukeskuksen kompaktit, mutta samalla kansainvälisenkin tason vaatimukset täyttävät kilpailuareenat, sekä kaupungin erinomainen majoituskapasiteetti tarjoavat ainutlaatuiset puitteet nuorille Hopeasompa-urheilijoille sekä heidän taustajoukoilleen.

Suuret osanottajamäärät kertovat hiihto- ja mäkiseurojen aktiivisesta työstä ja hiihtolajien orastavasta kasvavasta kiinnostuksesta. Samoin viikonlopuksi ennustettu erinomainen ulkoilusää luo hyvät puitteet sekä urheilijoille, että kannustusjoukoille”, toteaa järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Jorma Hyytiä.

Hopeasompa-viikonloppu käynnistyy perjantaina maastohiihdon sprinttimatkoilla sekä mäkihypyn parikilpailulla Karpalon k25 ja K38 mäissä. Lauantaina vuorossa ovat maastohiihdon perinteisen hiihtotavan matkat, ja yhdistetyssä sekä mäki- että hiihto-osuudet. Viikonloppu huipentuu sunnuntaina erikoismäen kilpailuihin kaikissa mäissä, sekä maastohiihdon viestikilpailuihin.

Maastohiihdon kilpailutapahtumissa on luvassa yhteensä 1108 starttia, viesteihin on ilmoittautunut 176 joukkuetta. Mäkihypyssä ja yhdistetyssä kilpailee kaiken kaikkiaan 141 nuorta, perjantain parikisaan on ilmoitettu 20 joukkuetta. Urheilijoiden ikähaarukka on 10-16 vuotta. Kaiken kaikkiaan Urheilukeskukseen odotetaan jopa 2500 kävijää, joita palvelee kisa-alueen monipuoliset yleisöpalvelut.

Kilpailuohjelma ja kisojen verkkosivut

Kaikkia kilpailuja voi seurata livestriimin kautta:  https://www.youtube.com/@lahdenhiihtoseura_official/streams

Kisatunnelmia Lahden Hiihtoseuran somessa:

Facebook www.facebook.com/lahdenhiihtoseura

Instagram www.instagram.com/lahdenhiihtoseura

#hopeasompa23