Hiihtoliiton johtokunnan kokous 13.8.2024: talouden johtamista ja tulevaisuudennäkymiä

Artikkelia päivitetty 26.8.2024 klo 14:02: Urheilijavaliokunnan paraurheilun edustajaksi on nimetty Inkki Inola.

Hiihtoliiton johtokunta kokoontui tiistaina 13. elokuuta. Kokouksen asialistalla olivat muun muassa Hiihtoliiton tytäryhtiön Nordic Ski Finland Oy:n lakkauttaminen vapaaehtoisen selvitysmenettelyn kautta, tulevan kauden budjetti, liiton strategian uudistaminen kohti 2030-lukua, tuleva liittovaltuuston kokous sekä urheilijavaliokunnan nimeäminen.

Osana Hiihtoliiton muutosprosessia ja liiton talouden tervehdyttämistä, johtokunta päätti Hiihtoliiton tytäryhtiön Nordic Ski Finland Oy:n lakkauttamisesta vapaaehtoisen selvitysmenettelyn kautta. Tavoitteena on tervehdyttää rakenteita ja kohdistaa resurssit entistä paremmin ydintoimintaan. Muutos ei aiheuta henkilöstövähennyksiä. 

Kokouksessa käytiin lähetekeskustelua tulevan kauden budjetista. Kausi tulee olemaan taloudellisesti haastava, mutta toimintamalleja urheilun ydintoimintojen varmistamiseksi etsitään ratkaisukeskeisesti. Lisäksi kokouksessa päätettiin käynnistää liiton strategian uudistaminen kohti 2030-lukua. Strategiaprosessissa tullaan osallistamaan laajasti seuratoimijoita ja muita sidosryhmiä.

Liittovaltuuston seuraava kokous päätettiin pitää keskiviikkona 13.11. etäkokouksena. Kokouksessa tullaan käsittelemään Hiihtoliiton tilinpäätös ajalta 1.11.2023–30.6.2024 sekä muut sääntömääräiset asiat.

– Muutos on kestävyyslaji. Meidän täytyy jaksaa tehdä pitkäjänteisesti töitä kohti uutta Hiihtoliittoa sekä talouden että toiminnan saralla. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että olemme saaneet kriittisen tilanteen haltuumme ja teemme päätöksiä, joilla on vaikuttavuutta lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, kommentoi Hiihtoliiton puheenjohtaja Sirpa Korkatti.

Lisäksi johtokunta nimitti urheilijavaliokunnan. Urheilijavaliokunta perustettiin keväällä 2024, ja sen tavoitteena on tuoda urheilijoiden ääni entistä enemmän kuuluviin toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa.

Urheilijavaliokunta

Maastohiihto: Eveliina Piippo, Eevi-Inkeri Tossavainen
Mäkihyppy: Antti Aalto, Jenny Rautionaho
Yhdistetty: Otto Niittykoski, Minja Korhonen
Paraurheilu: Inkki Inola
Mentorit: Virpi Sarasvuo, Hannu Manninen, Arttu Lappi 
Koordinaattori: Anssi Pentsinen

Valiokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Urheilijavaliokunnalla ei ole hallinto-ohjeessa määritelty roolia. Kevään 2024 päätöksen mukaisesti urheilijavaliokuntaa kuullaan asiantuntijana liiton toiminnassa ja sen kehittämisessä. Ensivaiheessa painopisteenä tulee olemaan se, että valiokunta tuo esiin näkemyksensä Hiihtoliiton uudistumisprosessissa sekä liiton ja urheilijoiden välisen viestinnän kehittämisessä.

Johtokunta toimii Hiihtoliiton lain mukaisena hallituksena ja toimeenpanevana elimenä edistäen, ohjaten ja valvoen kaikin tavoin maamme hiihtourheilun kehitystä. Johtokunnassa puheenjohtajana toimii Sirpa Korkatti, maastohiihdon edustajina Rinna Ikola-Norrbacka ja Satu Sikanen (varajäsen Anssi Pentsinen), mäkihypyn ja yhdistetyn edustajina Lauri Kettunen ja Tony Kilponen (varajäsen Riina Valto), alppilajien edustajina Martti Uusitalo ja Jukka Rautio (varajäsen Timo Sallinen) sekä muina jäseninä Juha Kolu ja Mikko Wiren (varajäsen Niina Meis).