Hiihtoliiton johtokunnan kokous 10.12.2024: toiminnanjohtajan nimitys ja mediasentralisointisopimus

Hiihtoliiton johtokunta käsitteli tiistaina 10.12. kokouksessaan FIS:n kanssa neuvoteltua mediasentralisointisopimusta, toiminnanjohtajan nimitystä ja Hiihtoliiton strategiatyön etenemistä.

Johtokunta hyväksyi FIS:n kanssa neuvotellun mediasentralisointisopimuksen, jolla kokonaissopimuksen toteutuessa liitytään FIS:n keskitettyyn mediaratkaisuun kaudesta 2026–2027 alkaen. Mediasopimusta on valmisteltu yli vuoden ajan, ja kokonaisuuden toteutuminen edellyttää riittävän kattavaa kansallisten liittojen sitoutumista kokonaisuuteen. 

– Mediasentralisointisopimuksesta on keskusteltu pitkään. Suomen osalta on nyt saavutettu sekä pohjoismaisissa lajeissa että alppihiihdossa ja freestylessa hyvä taso ja tarkoituksenmukaiset toiminnalliset ratkaisut. Tällä sopimuksella voimme tulevaisuudessa varmistaa sekä kotimaisten että maailmancup-tasoisten kilpailujen järjestämisen ja näkyvyyden, kommentoi toiminnanjohtaja Marleena Valtasola

Johtokunta nimitti kokouksessa Marleena Valtasolan Hiihtoliiton toiminnanjohtajaksi. Hallintotieteiden ja kasvatustieteiden maisteri Valtasola on toiminut Hiihtoliiton hallintopäällikkönä ja vt. toiminnanjohtajana 6.5.2024 alkaen. Valtasola vastaa organisaation operatiivisesta johtamisesta, hallinnollisesta kokonaisuudesta sekä yhteyksien hallinnasta Kansainväliseen hiihtoliittoon (FIS). 

– Työvaliokunta valmisteli toiminnanjohtaja-asiaa johtokunnalle huolella eri näkökulmista. Niin työvaliokunta kuin johtokuntakin totesi yksimielisesti, että Marleena on antanut työnäytteen, jonka pohjalta nimitys on helppo tehdä. Marleenan osaaminen on juuri sitä, mitä Hiihtoliitto tässä tilanteessa tarvitsee. Vahva hallinnon osaaminen sekä toimintaympäristön kokemus ja tuntemus niin kansallisesti kuin kansainvälisesti ovat näyttäytyneet konkreettisina onnistumisina jo tähän asti. Lisäksi olen ollut erityisen vaikuttunut Marleenan asenteesta ja sitoutumisesta, kommentoi Hiihtoliiton puheenjohtaja Sirpa Korkatti.

Hiihtoliiton strategiatyö etenee hyvällä vauhdilla, ja yksi osa strategian uudistamista on ollut kattavan kyselyn laatiminen Hiihtoliiton sidosryhmille. Johtokunnan kokouksessa käsiteltiin kyselyyn tulleita palautteita, muita sidosryhmäsisältöjä sekä niistä tehtyjä yhteenvetoja ja työhypoteeseja strategiatyön seuraavan vaiheen edistämiseksi. Uudistetun strategian on tarkoitus valmistua keväällä liittokokouksen käsiteltäväksi. 

Hiihtoliiton uudeksi jäseneksi hyväksyttiin Ylläs Downhill Club, joka tarjoaa laskettelun ja lumilautailun harjoittelua eri-ikäisille ja -tasoisille lapsille sekä nuorille. 

Hiihtoliiton johtokunta kokoontuu seuraavan kerran 21.1.2025. Seuraava liittokokous päätettiin pitää 29.3.2025, ja liittovaltuusto kokoontuu käsittelemään strategiaa ennen liittokokousta.

Johtokunta toimii Hiihtoliiton lain mukaisena hallituksena ja toimeenpanevana elimenä edistäen, ohjaten ja valvoen kaikin tavoin maamme hiihtourheilun kehitystä. Johtokunnassa puheenjohtajana toimii Sirpa Korkatti, maastohiihdon edustajina Rinna Ikola-Norrbacka ja Satu Sikanen (varajäsen Anssi Pentsinen), mäkihypyn ja yhdistetyn edustajina Lauri Kettunen ja Tony Kilponen (varajäsen Riina Valto), alppilajien edustajina Martti Uusitalo ja Jukka Rautio (varajäsen Risto Kemppainen) sekä muina jäseninä Sami Kiukkonen ja Mikko Wirén (varajäsen Antti Jokela).