Finnfoamin ja Hiihtoliiton kymmenvuotinen yhteistyö saa jatkoa

Finnfoamin ja Hiihtoliiton yhteinen taival alkoi vuonna 2013, kun tahot kättelivät maastohiihtomaajoukkueen yhteistyösopimuksen solmimisen merkeissä. Finnfoamin rooli suomalaisen hiihdon tukijana on ollut merkittävä sekä maajoukkuetasolla, että harrastusmahdollisuuksien ja olosuhteiden kehittämisen saralla.

Yhteistyö jatkuu myös tulevina vuosina, kun Finnfoam jatkaa työtään lumivarmuuden sekä olosuhteiden turvaamisen ja kehittämisen hyväksi. Yhteistyössä Kuusamon kaupungin, Kuusamon Erä-Veikkojen, Hiihtoliiton sekä Finnfoamin kesken varmistetaan Rukan maailmancupin ja sitä edeltävien hiihtotapahtumien lumiolosuhteet. Yhteistyön turvin Ruka varmistaa paikkansa lumiolosuhteiltaan luotettavana tapahtumapaikkana, johon voidaan kauden alussa viedä niin maastohiihdon, mäkihypyn kuin yhdistetyn kilpailuja.

– Maajoukkueyhteistyön alussa laitoimme merkille hiihdon olosuhdehaasteet ja aloimme tutkimaan erilaisia lumensäilöntäkeinoja, joihin totesimme meillä olevan helposti kokeiltavia ratkaisuja. Lumivarastojamme on ollut Suomessa yhteensä noin kahdessakymmenessä kohteessa ja nyt myös Rukan lumistrategiaa on lähdetty jalkauttamaan. Tänä keväänä lunta laitettiin säilöön Snow Securen systeemillä noin 25 000 kuutiota ja määrää tullaan kasvattamaan tuleville vuosille, jotta hiihdolle saadaan jatkossa taattua entistäkin varmempi kauden aloitus, kertoo Finnfoamin kehitys- ja markkinointijohtaja Asso Erävuoma.

– Lumen säilömisellä on myös selkeä taloudellinen hyöty. Sen sijaan, että talvella saadun lumen annettaisiin sulaa, kierrätetään se seuraavaa kauden aloitusta varten. Tämä tuo asiakkaille energiasäästöjä ja järjestelmän takaisinmaksuaika on loppupeleissä tosi lyhyt, Erävuoma jatkaa.

– Tällainen yhteistyö on erittäin tärkeää aikana, jolloin ilmastonmuutos tuo suurta arvaamattomuutta lumiolosuhteisiin. Yhteistyön kautta pystymme varmistamaan, että maailmancupien talvi alkaa Suomesta, toteaa Hiihtoliiton kaupallinen johtaja Jari-Pekka Jouppi.


Finnfoam haluaa tukea ja kehittää talvilajien harrastamisen mahdollisuuksien säilymistä muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa. Finnfoam kehittää tuotteita lumen energiatehokkaaseen säilömiseen sekä hiihtolatujen kestävyyden parantamiseen hankalissa sääolosuhteissa. Tuotteilla lumen sulamista pystytään estämään erittäin tehokkaasti ilman jäähdytyslaitteistoa tai energiankulutusta. Myös lumen varastoimiseen kehitetyllä Snow Secure -järjestelmällä on merkittävä vaikutus hiihtokauden pituuden kannalta. Nykyisin onnistuneen säilönnän ansiosta kesänaikainen sulama tai hävikki saadaan pienennettyä alle 15 prosenttiin eristysmattojen alla. Eristämisen jälkeen säilölumi ei kuluta lainkaan energiaa. Snow Secure on nykyään osa Finnfoam Groupia.