Eevi-Inkeri Tossavaiselle kultaa nuorten MM-sprintissä – Eero Rantalalle pronssia

© Joern Rohde

Artikkelia päivitetty 29.1.2023 klo 16:10: lisätty Eero Rantalan kommentit.

Nuorten MM-kilpailut Kanadan Whistlerissä käynnistyivät maastohiihdon osalta lauantaina. Ensimmäisen kilpailupäivän ohjelmassa olivat alle 20-vuotiaiden sprintit perinteisellä hiihtotavalla. Naisten kilpailun voiton vei Eevi-Inkeri Tossavainen, joka hallitsi sprinttiä karsinnasta lähtien. Miehissä Eero Rantala otti pronssia.

Tossavainen oli odotetusti tyytyväinen päivän suoritukseen. Hän uskoi koko päivän siihen, että voitto on mahdollinen.

– Päivä sujui hyvin ja aika tasavahvasti. Jokaiseen hiihtoon käytin samaa taktiikkaa. Olen tyytyväinen, että pystyin koko päivän säilyttää saman tason ja vähän jopa kiristämään sitä omaa vauhtia. Ja olen kyllä tosi tyytyväinen siihen, että voitto tuli tänään. Huolto teki tosi hyvää työtä. Tavoitteena tähän kisaan oli ehdottomasti mitali ja voitto päällimmäisenä mielessä. Halusin uskoa koko päivän siihen, että se voitto on mahdollista ottaa, iloitsi Tossavainen.

Naisten kilpailuun osallistui myös kolme muuta suomalaista. Elsa Torvinen oli kilpailun 15:s, Fanny Kukonlehto 20:s ja Pinja Aaltonen 36:s. Kilpailussa toiseksi sijoittui Norjan Milla Grosberghaugen Andreassen ja kolmanneksi hiihti Ruotsin Lisa Eriksson.

Tulokset
Eevi-Inkeri Tossavaisen kommentit SoundCloudissa

Miesten kilpailussa juhlittiin niin ikään suomalaismenestystä, kun Eero Rantala hiihti kolmanneksi. Rantalan meno oli myös vahvaa koko päivän, sillä hän voitti miesten karsinnan.

– Kulku oli hyvää, mutta oli tosi raskas päivä että, alkoi väsyä alkuerän jälkeen. Silti jaksoi ihan ok hiihtää. Finaalissa olin jo tosi väsyny, että olin koko ajan siellä joukon perällä, ja vielä ennen loppusuoraa olin viidentenä. Sitten vain koitin niin kovaa mennä kuin pystyn, ja sain siinä sen pari sijaa parannettua että mitaleille pääsi. Oon kyllä tosi tyytyväinen päivästä ja tavoitteena oli että mitali pitäisi saada, Rantala summasi.

Rantalan lisäksi Ike Melnits hiihti kymmenen parhaan joukkoon (9:s). Topias Kemppi oli kilpailun 23:s.

Tulokset

Kilpailujärjestäjän sivut