Eetu Nousiainen paras suomalainen mäkihypyn kesä-GP:ssä Itävallassa

© @hollow_june

Viikonloppuna kilpailtiin mäkihypyn kesä-GP:ssä Itävallan Hinzenbachissa. Kilpailuohjelmassa oli miesten henkilökohtainen osakilpailu. Sunnuntaina hypätyssä kilpailussa parhaan suomalaissuorituksen vei nimiinsä Eetu NousiainenNousiainen oli ensimmäisen kierroksen jälkeen sijalla 30 ja pääsi täten ainoana suomalaisena kilpailun toiselle kierrokselle. Lopputuloksissa hän oli sijalla 28. Nousiaisen kisahypyt kantoivat 84 ja 77 metriä HS90-mäestä.

Nousiainen oli kaiken kaikkiaan tyytyväinen päivän suorituksiinsa, vaikka pienet virheet rokottivatkin kilpailun hyppymetrejä.  

– Oli kyllä hankala viikonloppu itselleni. Jotenkin sain taiottua kilpailuihin ihan hyviä suorituksia. Tänään ei toinen kierroskaan mikään huono ollut, mutta pienellä virheellä, hiljaisella vauhdilla ja näin pienessä mäessä se rokottaa paljon. Toisaalta olen kyllä erittäin tyytyväinen, että sain taas pisteitä ja pääsin toiselle kierrokselle. Maailmancupin tasolla kilpaillessa ei pisteitä ole itselleni urani aikana ihan liikaa tullut. Kyllä se aina lämmittää mieltä, Nousiainen kommentoi. 

Kilpailun muut suomalaiset karsiutuivat ensimmäisen kierroksen jälkeen. Antti Aallon (34.) ensimmäisen kierroksen hyppy kantoi 82,5 metriä ja Niko Kytösahon (43.) hyppy puolestaan 79 metriä. Vilho Palosaaren lauantainen karsintahyppy hylättiin hyppypuvun vuoksi, joten hän ei jatkanut sunnuntain kilpailuun. 

Mäkihypyn maajoukkueen päävalmentaja Janne Väätäisen mukaan viikonlopulta odotettiin enemmän, mutta positiivisiakin pilkahduksia viikonloppuun mahtui.  

– Odotimme viikonlopulta tietenkin enemmän. Eilisten harjoitusten alku näytti, että on tulossa hyvä viikonloppu. Kilpaileminen kuitenkin osoittautui aikamoiseksi peikoksi, mikä näkyi hieman alisuorittamisena kilpailusuorituksissa. Eetu Nousiaisen suoritus oli kuitenkin positiivinen, sillä hänellä oli takanaan vaikeita harjoituskierroksia. Lisäksi Vilho Palosaaren hyppääminen on ollut hyvää ja ennen kaikkea ennakkoluulotonta, vaikka hänen hyppysuorituksensa hylättiinkin eilisessä karsinnassa. Ilo nähdä pitkästä aikaa suomalainen nuori miesten kansainvälisellä tasolla, Väätäinen summaa viikonlopun tapahtumia. 

Kilpailun voitti Puolan Dawid Kubacki. Toiseksi sijoittui Slovenian Anze Lanisek, ja kolmannen sijan otti Itävallan Manuel Fettner

Tulokset

Eetu Nousiaisen kommentti SoundCloudissa

Suomalaisia kilpaili myös Continental Cupissa

Mäkihypyn kesä-GP:n lisäksi perjantaina ja lauantaina kilpailtiin mäkihypyn Continental Cupin merkeissä Saksan Klingenthalissa. Viikonlopun ohjelmassa oli kaksi miesten henkilökohtaista osakilpailua HS140-mäestä. Kalle Heikkinen oli parhaana suomalaisena lauantaina hypätyssä kisassa 29:s. Heikkisen hypyt kantoivat 122 ja 116 metriä. Muiden suomalaisten hypyt eivät yltäneet kilpailun toiselle kierrokselle.

Sunnuntain kilpailussa suomalaisten ensimmäisen kierroksen hypyt eivät riittäneet toiselle kierrokselle. Ensimmäisen hyppykierroksen paras suomalaissuoritus nähtiin jälleen Kalle Heikkiseltä, jonka hyppy kantoi 124,5 metriä HS140-mäestä.

Lauantain tulokset

Sunnuntain tulokset

Seuraa joukkuetta sosiaalisessa mediassa

Ski Jumping Team Finland – #sjteamfin I Facebook I Instagram I Twitter