Eetu Nousiainen hyppäsi uransa parhaan sijoituksen – ”Oli todella mukava kisapäivä tänään”

Mäkihypyn maailmancupia hypätään tänä viikonloppuna Oberstdorfin lentomäestä. Viikonloppu on käynnistynyt suomalaisittain positiivisessa vireessä, kun Eetu Nousiainen hyppäsi uran parhaan sijoituksensa ja oli lauantain osakilpailun 15:s. Myös Niko Kytösaho nähtiin mukana toisella kierroksella. Kytösaho hyppäsi kilpailussa sijalle 22.

Nousiaisen kilpailuviikonloppu käynnistyi jo eilen onnistuneesti, kun hän hyppäsi karsinnassa uransa pisimmän hypyn, 223,5 metriä. Lauantain osakilpailussa saatiin hyvälle hyppyvireelle jatkoa. Nousiaisen kilpailuhypyt kantoivat 205,5 ja 223 metriä.

– Koekierroksella jo hyvä hyppy, siitä sitten ekalle kierrokselle. Ei ensimmäisen kierroksen hyppy kaukana ollut, tuntui hyvältä, mutta hieman epäonnekkaasti tuli loppuvaiheessa toisen suksen alle enemmän painetta. Siinä ei oikein ollut mahdollisuutta viedä sitä pidemmälle. Sain toisella kierroksella paikattua tosi hyvin, oli todella mukava kisapäivä tänään, kommentoi Nousiainen.

Illan kilpailun voitti Itävallan Stefan Kraft. Toisen ja kolmannen sijan veivät Slovenian Ziga Jelar ja Timi Zajc.

Oberstdorfissa jatketaan huomenna toisella henkilökohtaisella kilpailulla. Päivä käynnistyy karsinnalla klo 15.15. Ensimmäinen kilpailukierros käynnistyy klo 17.

Tulokset
Eetu Nousiaisen kommentit SoundCloudissa