Antti Aalto 27:s Itävallan Innsbruckissa – Vilho Palosaari ei yltänyt toiselle kierrokselle

© NordicFocus

Mäkihypyn Keski-Euroopan mäkiviikko jatkui Itävallan Innsbruckissa. Innsbruckin kilpailut käynnistyivät eilen karsinnalla, ja ensimmäinen varsinainen osakilpailu hypättiin tänään.

Suomalaisista Antti Aalto, Niko Kytösaho ja Vilho Palosaari osallistuivat eiliseen karsintaan, josta Aalto ja Palosaari selvittivät tiensä tämän päivän kilpailuun. Aalto sai ensimmäisen kierroksen Knock out -formaatissa vastaansa Norjan Kristoffer Eriksen Sundalin, jonka Aalto päihitti ja jatkoi kilpailun toiselle kierrokselle. Palosaari sai ensimmäisellä kierroksella vastaansa Viron Kevin Maltsevin. Palosaari ei yltänyt kilpailun toiselle kierrokselle. Aalto oli lopputuloksissa sijalla 27, ja hänen hyppynsä kantoivat 115,5 ja 114,5 metriä.

– Tänään oli ihan mukava kisata, vaikka ei ihan hypyssä parhaimpaan yltänyt. Tekeminen ei missään nimessä kaukana ole. Pitää vain jatkaa työstämistä oman asian ympärillä ja saada tekniikka sille tasolle kuin pystyn saamaan. Sieltä se hyvä tulos sitten tulee, kommentoi Aalto.

Tulokset

Mäkiviikko jatkuu huomenna Itävallan Bischofshofenissa karsinnalla.

Seuraa joukkuetta sosiaalisessa mediassa