
14.8.2026
Marko Hiltunen on nimitetty Ruka Nordicin vuoden 2026 tapahtuman pääsihteeriksi. Aiemmin kaupallisena johtajana toiminut Hiltunen ottaa nyt vastuulleen tapahtuman operatiivisen johtamisen kokonaisuudessaan aiemman roolinsa rinnalla, kun tapahtuma suuntaa kohti 25-vuotisjuhlavuottaan.
Tulevan kauden valmistelut ovat jo pitkällä, ja organisaatio suuntaa katseensa tiiviisti marraskuussa häämöttävään juhlatapahtumaan. Operatiivisen kokonaisvastuun myötä Hiltunen luotsaa Ruka Nordicia tukenaan osaava ydintiimi sekä sadat vapaaehtoiset.
Suomen Hiihtoliiton ja Ruka Nordicin hallituksen puheenjohtaja Sirpa Korkatti näkee Hiltusen valinnan luonnollisena ja vahvana askeleena tapahtuman kehityksessä.
– Marko on ollut tapahtumassa mukana monessa eri roolissa jo pitkään. Tämä monipuolinen osaaminen, tapahtumakentän tuntemus sekä vahva näyttö kaupallisen puolen johtamisesta muodostavat erinomaisen pohjan pääsihteerin tehtävän haltuunotolle, Korkatti toteaa.
Katse tapahtuman kehittämisessä ja 25-vuotisjuhlavuodessa
Marko Hiltunen ottaa tehtävän vastaan innostuneena ja kiitollisena. Merkkivuosi tuo valmisteluihin oman erityisen mausteensa.
– Kiitos Ruka Nordic Oy:n hallitukselle luottamuksesta. On suuri kunnia jatkaa edeltäjieni viitoittamaa tietä ja ottaa vastaan pääsihteerin tehtävä juuri Ruka Nordicin 25-vuotisjuhlavuotena, Hiltunen sanoo.
Tapahtuman kehitystyö on jatkunut läpi vuoden, ja organisaatio työskentelee tiiviisti saavuttaakseen asetetut tavoitteet.
– Olemme yhdessä Ruka Nordic -tiimin kanssa vieneet tulevan tapahtuman uudistuksia erittäin hyvään suuntaan, ja valmistelut ovat jo pitkällä. Uskon vahvasti, että tulemme tarjoamaan niin yleisölle, urheilijoille, kumppaneille kuin kaikille tapahtuman taustajoukoille entistäkin paremman Ruka Nordic -kokemuksen, Hiltunen jatkaa.
Hiltunen painottaa yhteisön ja vapaaehtoisten merkitystä tapahtuman selkärankana.
– Ruka Nordicin vahvuus on aina ollut ihmisissä ja yhdessä tekemisessä. Ilman osaavaa tiimiämme, yhteistyökumppaneitamme ja ennen kaikkea satoja vapaaehtoisia näin mittavaa kansainvälistä tapahtumaa ei olisi mahdollista toteuttaa. On hienoa päästä johtamaan tätä kokonaisuutta ja viemään Ruka Nordicia eteenpäin yhdessä heidän kanssaan, Hiltunen päättää.
Ruka Nordic 27.-29.11.2026