
12.8.2026
Viime viikolla järjestetty, tiettävästi historian ensimmäinen Minimäkikiertue vei mäkihypyn suoraan toreille, ostoskeskuksiin ja huvipuistoihin. Viidellä paikkakunnalla kiertänyt tapahtuma tarjosi turvallisen ensikosketuksen lajiin ja keräsi paljon innostuneita kokeilijoita.
Mäkihypyn kokeileminen ei ole koskaan ollut näin helppoa. Uusi Minimäkikiertue jalkautui 5.–9. elokuuta 2026 Turkuun, Kouvolaan, Kuopioon, Jyväskylään ja Tampereelle. Kiertueen tavoitteena oli tarjota kaiken ikäisille matalan kynnyksen mahdollisuus kokeilla mäkihyppyä maksutta hauskassa ja turvallisessa ympäristössä ammattilaisten ohjauksessa. Kokeilu tehtiin vaivattomaksi, sillä minimäestä leiskauteltiin enimmillään noin kahden metrin hyppyjä, ja kaikki tarvittavat varusteet suksista kypäriin löytyivät valmiina paikan päältä. Samalla kiinnostuneilla oli erinomainen tilaisuus tutustua oman alueensa seuratoimintaan.
Tapahtumien tunnelma tiivistyi paikkakunnalta toiseen lasten iloisiin ilmeisiin ja jännityksen sekaiseen innostukseen. Kiertueen onnistumisesta ja lajin herättämästä kipinästä kertoo osuvasti erään pienen kokeilijan lausahdus hyppynsä jälkeen: ”Äiti, mä haluan alkaa harrastamaan mäkihyppyä!”
– Ajatuksena oli tuoda mäkihyppy näkyvästi sinne, missä perheet muutenkin liikkuvat. Yli 1300 hyppyä viiden päivän aikana kertoo hienosti siitä, että kiinnostusta lajin kokeilemiseen todella löytyy, iloitsee Suomen Hiihtoliiton mäkihypyn lajikoordinaattori Kimmo Yliriesto.
– Toivottavasti mahdollisimman monelle syttyi kipinä, ja kannustammekin kaikkia jatkamaan harrastusta paikallisten seurojen harjoituksissa. Erityiskiitos mukana olleille seuroille sekä mäen kanssa koko kiertueen läpi kiertäneelle Valtteri Schleutkerille Paimion Urheilijoista, hän jatkaa.
Tapahtuman mahdollistivat yhdessä Hiihtoliiton kanssa kuusi aktiivista paikallisseuraa: Paimion Urheilijat Turussa, Kouvolan Hiihtoseura Tykkimäellä, Puijon Hiihtoseura ja Siilinjärven Ponnistus Kuopiossa, Jyväskylän Hiihtoseura Jyväskylässä sekä Tampereen Pyrintö Särkänniemessä.
– Minimäkikiertue oli erinomainen tapa madaltaa kynnystä mäkihyppyharrastuksen kokeilemiseen. Telkkarista katsottuna isot mäet kun voivat tuntua kaukaiselta ajatukselta, kiittelee Kuopion tapahtumaa järjestämässä ollut Siilinjärven Ponnistuksen mäkijaoston varapuheenjohtaja Niina Meis.
Meis iloitsee tapahtuman yhteishengestä ja nuorten esimerkin voimasta.
– Teimme hyvää yhteistyötä Puijon Hiihtoseuran kanssa. Oli tosi hienoa, että mukana oli paljon aktiivista seuraväkeä ja etenkin omia nuoria hyppääjiämme innolla auttamassa ja rohkaisemassa kokeilijoita – he toimivat upeasti esikuvina! Iso kiitos myös Hiihtoliitolle ja Kauppakeskus Matkukselle tämän mahdollistamisesta ja markkinoimisesta.
Lisätietoja
Kimmo Yliriesto, mäkihypyn lajikoordinaattori, Suomen Hiihtoliitto
kimmo.yliriesto(at)hiihtoliitto.fi
puh. +358 45 270 0333