Mäkihypyn kesä-GP jatkui Ranskan Courchevelissa – Jenny Rautionaho ja Jarkko Määttä parhaat suomalaiset

Kuva: Julia Piatkowska / FIS

Artikkeli 10.8.2026

Mäkihypyn kesä-GP-kiertue jatkui 8.-9.8. Courchevelissa Ranskassa, jossa ohjelmassa oli naisten ja miesten kaksi henkilökohtaista osakilpailua suurmäestä. Viikonlopun kilpailuihin osallistui yhteensä seitsemän suomalaista. Naisten joukkue jatkoi samalla kokoonpanolla kuin Puolan Wislassa: Sofia Mattila, Jenny Rautionaho, Oosa Thure ja Julia Äikiä. Miesten puolella kilpailuvuoron saivat Jarkko Määttä ja Vilho Palosaari sekä kiertuetta Puolasta jatkanut Kasperi Valto.

Suomalaisittain parhaasta suorituksesta viikonloppuna vastasi Jenny Rautionaho, joka sijoittui lauantain kilpailussa 15:nneksi (108,5 ja 123,5 m) ja sunnuntaina 20:nneksi (112,5 ja 113 m).

– Courchevel on nyt paketissa, mutta tuloksellisesti ei ollut mikään huippu viikonloppu. On ollut haastavaa koko viikko oikeastaan, oli vähän terveysmurheitakin, mutta niistäki onneksi selvittiin ja pääsin mäkeen. Hyppääminen ei ollut sellaista kuin esimerkiksi viikko sitten Puolassa. En tiedä mistä johtui, mutta ainakin näin, että heikomallakin hyppäämisellä on 20-sakissa, joten paremmalla hypyllä voisi jopa kamppailla podiumpaikoista. Eli oikeita asioita on tapahtunut tässä lyhyessä ajassa. Tästä suunnataan kotia kohti treenaamaan lisää ja hyvällä fiiliksellä jatketaan kesää, kommentoi Rautionaho sunnuntaina kilpailun jälkeen.

Jenny Rautionahon äänikommentti SoundCloudissa

Muista suomalaisista Oosa Thure hyppäsi sunnuntain kilpailussa uransa parhaan aikuisten kansainvälisen kilpailun ollen 23:s. Lauantaina hänen kisansa jäi yhden kierroksen mittaiseksi (39:s).
Sofia Mattila nappasi viikonlopulta sijoitukset 17:s (la) ja 25:s (su). Myös Julia Äikiä ylsi molempina päivinä 30 parhaan joukkoon ollen lauantaina 28:s ja sunnuntaina 29:s. Lauantaina kilpailun voittoon hyppäsi Norjan Anna Odine Ström ja sunnuntaina Japanin Yuki Ito.

Lauantain naisten kilpailun tulokset
Sunnuntain naisten kilpailun tulokset

Miesten kilpailuissa viikonlopun parhaasta vireestä vastasi Jarkko Määttä. Hänen 118,5 ja 120,5 metriä kantaneet hyppynsä tuottivat hänelle lauantaina 22. sijan. Määttä jatkoi tasaista tekemistä myös sunnuntaina, jolloin hän oli kilpailun 24:s (119 ja 125 m).

– Tähän kohtaan ihan ok tulokset. Semmoisia kohtalaisia hyppyjä tuli ja tuo tämän päivän (sunnuntaina) toinen hyppy oli paras tältä viikonlopulta. En saanut ihan semmosta virettä mitä treeneissä on ollut, mutta ihan hyvillä mielin kuitenkin tämän viikonlopun suorituksista. Tähän kohtaan voi olla ihan tyytyväinen ja hyvillä mielin jatkaa treenejä, kommentoi Jarkko Määttä sunnuntain kilpailun jälkeen.

Jarkko Määtän äänikommentti SoundCloudissa

Muita suomalaismiehiä ei nähty viikonloppuna toisella kierroksella. Kasperi Valto oli lauantaina 40:s ja sunnuntaina 38:s. Vilho Palosaari hyppäsi lauantaina sijalle 44 ja sunnuntaina sijalle 50. Kilpailun voiton vei molempina päivinä Itävallan Daniel Tschofenig.

Lauantain miesten kilpailun tulokset
Sunnuntain miesten kilpailun tulokset

Mäkihypyn kesä-GP jatkuu syyskuussa Romanian Rasnovissa ja lokakuussa hypätään kesä-GP:n päätöskilpailut Saksan Klingenthalissa.

Mäkihypyn kesä-GP 2026