Blogi 6.5.2026
Lumesta ei Kuopiossa ole enää tietoakaan, ja ehkä siitä syystä kuukausi sitten päättynyt kausi tuntuu pakkautuneen muiden menneiden kausien kanssa samaan muistokansioon. Tämän ajatustuokion teemana ei onneksi ole ainoastaan päättynyt kausi, vaan se kokoelma kausia, joiden kautta edellisen kaltaiseen tilanteeseen on päästy.
Käsitellään heti tekstin alkuun (koska asia on tuntunut jääneen epäselväksi) sekin, että päättynyt kausi EI ollut urani viimeinen. Vaikka uran päättämistä tähän kauteen olenkin pitänyt pitkän aikaa mahdollisena, ei lopettaminen tuntunut kauden aikana enää ollenkaan houkuttelevalta. Useamman vuoden ajan kaikkea tekemistä on helpottanut ajatus siitä, että tämäkään homma ei jatku ikuisesti. Vaikeina hetkinä se on antanut voimaa ja mahdollisuuden nähdä nimellisesti raskaatkin reissut eri näkökulmasta: myös paskoihin päiviin mahtuu paljon sellaista, mitä tuskin muissa töissä pääsee tekemään ja kokemaan. Kysymys ei ole pariin vuoteen ollut enää siitä, etteikö urheileminen ja varsinkin kilpaileminen hyvässä kunnossa olisi mukavaa. Kysymys on siitä, mitä jatkuva reissussa oleminen sulkee elämästä pois, ja mitä asioita urheiluun sitoutuminen siirtää vuosi kerrallaan eteenpäin. Mutta kuten sanottua, one more year! (Ainakin)
Sitten asiaan.
Tämän kauden aikana olen ja olemme saaneet useampaan kertaan kertoa joukkueemme kulttuurista, joukkuehengestä, dynamiikasta, millä kaikilla termeillä yhteisön toimintaa voidaankaan kuvata. Kun puhutaan maajoukkueesta yksilöurheilussa, täytyy jokaisen lajin kohdalla tilannetta tarkastella eri lähtökohdista, joten yleispätevään analyysiin ei joukkueemme esimerkillä päästä.
Meidän kohdallamme poikkeuksellista on joukkueen jäsenten, niin urheilijoiden kuin valmentajienkin, tiiviit ja yleensä hyvin pitkäkestoiset henkilökohtaiset suhteet. Henkilöstö ja urheilijat luonnollisesti vaihtuvat vuosien mittaan, mutta vaihtuvuus on (osin myös ryhmän koosta johtuen) melko pientä. Tämä luo otolliset olosuhteet ryhmän tiivistymiselle. Tämä ei kuitenkaan ole missään nimessä itsestäänselvää.
Tärkeimpänä syynä hyvän joukkuehengen kehittymiselle pidän ehdottomasti vahvasti rakennettua joukkueen arvopohjaa, joka siirtyy uusien joukkueen jäsenten toimintaan niin kauan kuin koko ydinryhmää ei vaihdeta kerralla. Pitkälti Petter Kukkosen ja Antti Kuisman perintönä (he siis aikoinaan ”boottasivat” maajoukkuetoiminnan sekä nuorten että aikuisten osalta vuonna 2012) joukkueemme rakentui tiivistetysti kolmen ydinarvon päälle: rehellisyyden (luottamus ihmisiin), avoimuuden (luottamus itseensä) ja kovan työmoraalin (luottamus tehtyyn työhön). Suluissa avaus siihen tärkeimpään; arvoja tai joukkueen toimintaa ei lähestytä pelkästään tulosten ja urheilun kautta, vaan elämää eletään, jaetaan ja suunnitellaan yhdessä.
Mitä tämä on tarkoittanut käytännössä?
Rehellisyys on tarkoittanut sitä, että niin hyvät kuin huonotkin asiat käsitellään sellaisina kuin ne ovat. Niin yksityisesti kuin julkisestikin. Pettymys ja ilo näytetään, syyt onnistumisiin ja epäonnistumisiin kerrotaan. Esimerkki arkitoiminnassa: Jos fiilis on paska ja treenaamisesta ei tule mitään, nuoremmankaan urheilijan ei tarvitse sen kertomista hävetä vaan kissa nostetaan pöydälle ja sorvataan ohjelma hänen kehitystään parhaiten palvelevaan muottiin – vaikka syy väsymykseen olisikin huonot yöunet venähtäneen kalareissun takia. Tämä ei todellakaan ole helppoa eikä koskaan toteudu täydellisesti, mutta tässä olemme mielestäni onnistuneet. Julkisista esimerkeistä käyköön Petterin pettymyksen ilmaisu vuonna 2022 kun olympialaisissa hommat eivät menneet ihan putkeen. Ei välttämättä parasta PR-työtä, mutta ainakin rehellistä ja suoraa. Ehtona kaikelle tälle on, että joukkueen jäseniin ja heiltä saatavaan tukeen voi luottaa, vaikkei oma toiminta olisikaan ollut täydellistä. Ja sitähän se ei koskaan ole, mutta kiusaus täydellisen julkisivun ylläpitoon on urheilussa kova.
Avoimuus kulkee osittain käsi kädessä edellisen kanssa, mutta lähestyn termiä enemmän itsetuntemuksen näkökulmasta. Ollakseen avoin omista todellisista tuntemuksistaan ja tilanteestaan, ihmisen täytyy ensin itse hyväksyä ne, sekä niihin johtaneet syyt. Näiden asioiden jakaminen valmentajan, joukkuekaverin tai huoltomiehen kanssa vaatii luottamuksen siihen, että näiden asioiden kanssakin on hyväksytty ja riittävä. Joukkueen jäsenten kiinnostuneisuus kysyä ja kertoa kuulumisia muualtakin kuin urheilun saralta on tässä erityisen tärkeää. Esimerkin ja vastavuoroisuuden kautta on mahdollista rakentaa myös jatkumo, jossa nuoret tulokkaat oppivat ja sisäistävät nämä tavat. Avoimuudessa on kyse pitkälti itsetunnosta ja -tuntemuksesta, joiden kehittymiselle omien ”heikkouksien” jakaminen sekä muiden ”heikkouksien” hyväksyminen ovat mielestäni välttämättömiä rakennuspalikoita.
Kun nämä kaksi asiaa toteutuvat, voidaan luottaa myös yhdessä tehtyihin päätöksiin ja seistä tuloksen takana, olipa se sitten hyvä tai huono. Voidaan luottaa siihen, että käytössä on ollut kaikki tarvittava tieto parhaan mahdollisen harjoitusohjelman rakentamiseen ja sen toteuttamiseen. Voidaan luottaa siihen, että joukkueen jäsenet ovat tukenasi myös pettymysten hetkellä. Tällaisesta tilanteesta syntyy työmoraali, jossa parasta mahdollista tulosta tavoitellaan realistisin odotuksin. Ymmärtäen haasteet, ymmärtäen vaadittavan työmäärän ja ymmärtäen kaikesta tehdystä työstä huolimatta epäonnistumisen olevan mahdollista. Kova työmoraali rakentuu rehellisyyden päälle. Ilman sitä puhutaan vain kovasta työstä, joka muuttuu helposti ajan ja energian haaskaukseksi.
Elämän rehellistä jakamista voisi mielestäni pitää melko kattavana määritelmänä ystävyydelle. Tämän vuoksi ystävyys joukkueen jäsenten kesken tuntuu enemmänkin joukkueen toiminnan luonnolliselta osalta kuin joltain, mitä täytyisi erityisesti tavoitella. Tämä olkoon myös tervehdys kaikille tätä lukeville entisille joukkueen jäsenille: tässä porukassa kasvanut ystävyys ei kulu loppuun, vaikka reaalimaailmassa aika onkin rajallista.
Loppukaneetiksi kiitokset kaikille joukkueen mukana kulkeneille, tukijoille ja seuraajille kuluneesta kaudesta! On aina hienoa tarjota elämyksiä ja tunteita tulosten kautta, varsinkin silloin, kuin niiden tavoittelu on vain yhdessä eletyn ja jaetun elämän sivutuote.
Ilkka Herola
Yhdistetyn urheilija
Hiihtoliiton Lumiblogissa käsitellään lumilajien ajankohtaisia ilmiöitä, kurkistetaan maajoukkueiden ja lajien kulissien taakse, nostetaan esiin yhteisömme tärkeitä toimijoita ja pohditaan keinoja jatkuvaan kehittymiseen.