
Kesäkausi alkaa nyt! Latu lentoon -kiertueella on tänä vuonna yhteensä neljä leiriä ympäri Suomen. Vuoden 2026 kiertue käynnistyy kesäkuussa Lahdessa ja Kouvolassa ja jatkuu pitkälle syksyyn, kun Joroisissa leireillään ennen lumien tuloa. Kiertueen päätapahtuma järjestetään tänä vuonna Vuokatissa, ja tapahtuman yhteydessä jaetaan viime kauden Junioricupin palkinnot. Lumileirin ajankohta tarkentuu myöhemmin kesällä.
– Kesäkausi on täällä taas ja samalla käynnistyy Latu lentoon -kiertue, johan tätä on odotettu! Aloitamme kesäkuussa yhteistyössä Lahden ja Kouvolan kanssa. On myös hienoa, että Vuokatti ja Joroinen palaavat mukaan kiertueelle. Vuokatissa järjestettävä päätapahtuma on kesän kohokohta, ja toivottavasti se kokoaa ison joukon lajiyhteisöä yhteen. Talven lumileirin ajankohta tarkentuu myöhemmin kesän aikana, kertoo lajikoordinaattori Kimmo Yliriesto.
– Odotan innolla junioreiden ja yhteisön näkemistä sekä lentämisen riemua ja rullahiihdon hurmaa, jatkaa Yliriesto.
Kiertue on yhteinen tapahtuma- ja harjoitusleirikokonaisuus koko mäkihypyn ja yhdistetyn lajiyhteisölle, aina junioreista maajoukkueurheilijoihin, huoltajista valmentajiin ja taustajoukoista tuomareihin. Kiertueen tarkoituksena on harjoitella useilla paikkakunnilla ja vahvistaa yhteistä tekemistä niin urheilijoiden kuin valmentajien kesken.
Latu lentoon 2026 -kiertue
5.–7.6. Lahti (K64 ja isommat) ja Kouvola (pienet mäet)
31.7.–2.8. Vuokatti (päätapahtuma)
26.–27.9. Joroinen
Lumileirin ajankohta tarkentuu myöhemmin kesällä/alkusyksystä.
Tapahtumien tarkemmat ohjelmat ja ilmoittautumisohjeet julkaistaan kevään ja kesän aikana.
Lisätietoja
Kimmo Yliriesto, lajikoordinaattori
puh. +358 45 270 0333
kimmo.yliriesto(at)hiihtoliitto.fi