Lumiblogi: ”Kun olympialaiset alkavat, näyttämö on silloin valmis urheilijoille” – kuinka Val di Fiemmen olympialadut syntyivät?

Blogi 5.2.2026

Harva tulee ajatelleeksi, millaista työtä taustalla tehdään ennen kuin hiihtäjät päästetään irti kilpailuladulle, tai kuinka radasta tehdään tasapuolinen, turvallinen ja sääntöjen mukainen. Minulle se on työtä, jota kutsutaan homologoinniksi.

Homologointi kuulostaa sanana tekniseltä, ja sitähän se osittain onkin: hiihtolatujen ja hiihtokeskusten suunnittelua ja laadunvarmistusta. Kun kansainväliset FIS-pisteitä kerryttävät kilpailut vaativat homologointia, meidän tehtävämme on taata, että olosuhteet ovat standardien mukaiset, olipa kisa sitten missä päin maailmaa tahansa.

Homologointi tarkoittaa montaa asiaa. Se on ”silmää” maastolle. Se on neuvottelua maanomistajien kanssa. Ja ennen kaikkea se on sen varmistamista, että kun urheilija starttaa ladulle, ratkaisut tehdään fyysisellä suorituskyvyllä ja taidolla – ei sattumalla. Reittien lisäksi homologointi kattaa kilpailupaikan oheistoiminnot, kuten mm. erilaiset sisätilat, logistiikan ja lumentekokapasiteetin.

Oma tieni tähän pisteeseen on kulkenut kilpalatujen kautta. Taustani kilpahiihtäjänä antaa hyvän pohjan ymmärtää, miltä latu tuntuu suksen alla. Suomeen homologointiosaamisen toi aikanaan valmentajani, liikuntaneuvos Tarmo Ängeslevä, ja hänen opeillaan aloittelin tehtävissä vuosituhannen vaihteessa. Sain oppia myös alan osaajalta, edesmenneeltä norjalaiselta Hermod Björkestøliltä.

Suomalaisilla on ollut historiallisesti vaikea päästä isoihin kansainvälisiin tehtäviin, kuten arvokisojen ratasuunnitteluun. Siksi onkin ollut erityisen hienoa olla mukana suunnittelemassa vuoden 2026 talviolympialaisten latuja Italian Val di Fiemmessä. Projekti alkoi osaltani konkreettisesti vuoden 2022–2023 vaihteessa, ja se on ollut pitkä, monivaiheinen prosessi.

Milano-Cortinan olympialaiset: Val di Fiemmen latujen vaatimukset

Val di Fiemmen radoissa yhdistyivät kolme olympialaisissa uutta ja merkittävää suunnitteluun liittyvää tekijää.

Ensinnäkin Equal Distance, eli samat kilpailumatkat miehille ja naisille, on muuttanut tapaamme ajatella latuprofiileja. Kun miehet ja naiset hiihtävät samat radat ja samat matkat, niin emme voi mennä homologoinnin raja-arvojen yläreunassa esimerkiksi kokonaisnousujen osalta, vaan ratojen pitää olla hiihdettävät myös naisille. Esimerkiksi viidenkymmenen kilometrin kisa on oltava hiihdettävä ja kilpailullisesti mielenkiintoinen myös naisten sarjassa, ilman että erot kasvavat kohtuuttomiksi.

Toinen iso tekijä on paralympialaisten integrointi. Olympialaisten ja paralympialaisten väliin jää vain muutama viikko, mikä tarkoittaa, ettei isoja muutoksia ehditä tehdä kisojen välissä. Kaikki sillat, tunnelit ja muut rakenteet on suunniteltava niin, että ne toimivat heti myös kelkkahiihtäjille. Jos kelkkahiihtäjä ei voi kääntyä jyrkässä laskussa, se on huomioitava jo olympialaisten radastossa.

Kolmas haaste on vanha hiihtokeskus ja maanomistus. Val di Fiemmessä maanomistus on pirstoutunut lukuisiin perikuntiin. Lupa yksinkertaisenkin ladun vetämiseen pellon poikki voi vaatia kymmenien ihmisten suostumuksen. Tämä byrokratia on välillä pakottanut meidät muuttamaan hiihtolinjoja, kun emme ole saaneet lupaa mennä juuri siitä, mistä olisimme halunneet.

Case sprintti

Ehkä konkreettisin esimerkki työstämme on Val di Fiemmen sprinttiradan kehitys. Viime vuoden Tour de Skillä testasimme rataa, ja huomasimme nopeasti ongelman: loppulasku oli liian vauhdikas ja se loi valtavan peesaushyödyn. Takaa tuleva laskija sai ”lingottua” itsensä ohi, ja keulassa lähteneellä ei ollut juuri mahdollisuuksia.

Tämän vuoksi rataan tehtiin muutoksia. Muokkasimme loppulaskua edeltäviä nousuja niin, että ”Zorzi-nousuun” tullaan nyt hitaammalla vauhdilla. Hiihtäjät joutuvat tekemään töitä alhaalta saakka. Lisäksi muutimme itse loppulaskua: nyt laskuun ei tulla suoraan, vaan laajan vasemman kaarteen kautta. Ennen laskua on tasaista osuutta, jossa on tehtävä työtä.

Tämän vuoden Tour de Ski osoitti muutosten toimivan. Peesaushyöty väheni merkittävästi ja ”linko-ominaisuus” poistui.

Kilpailunäyttämö syntyy kesällä

Homologointi on lopulta pitkälti kesätyötä. Harvemmin pääsemme testaamaan latuja lumella samassa mittakaavassa kuin Tour de Skillä pääsimme testaamaan Val di Fiemmen olympialatuja. Siksi suunnittelijalla on oltava ”silmää”: kyky seistä kesäisessä maastossa ja nähdä mielessään, miten mutka käyttäytyy talvella kovassa vauhdissa, missä ovat turvallisuutta vaarantavat paikat, kapeikot tai urheilullisesti tasapuolisuutta heikentävät kohdat.

Homologointityön lisäksi tuomarineuvosto vaikuttaa tietysti lopullisesti siihen, millaiset olosuhteet ja suorituspaikat kilpailuissa on. Kun olympialaiset alkavat, näyttämö on silloin valmis urheilijoille.

Janne Pylväs
FIS-homologointitarkastaja

Hiihtoliiton Lumiblogissa käsitellään lumilajien ajankohtaisia ilmiöitä, kurkistetaan maajoukkueiden ja lajien kulissien taakse, nostetaan esiin yhteisömme tärkeitä toimijoita ja pohditaan keinoja jatkuvaan kehittymiseen.