Määräaikainen liikunta-aliupseerin virka täytetään pääsääntöisesti kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Kokonaispalvelusaika aliupseerin määräaikaisessa virassa voi olla enintään 15 vuotta.
Puolustusvoimissa on avautumassa 1.1.2026 lukien liikunta-aliupseerin tehtäviä. Tehtävästä kiinnostuneita urheilijoita kartoitetaan parhaillaan. Tehtävä sopii ensisijaisesti joko olympialajien tai Kansainvälisen Sotilasurheiluliiton (CISM) lajien yksilöurheilijoille. Toiminnalla tuetaan pääsääntöisesti kansainvälistä menestystä aikuisten sarjoissa saavuttaneita vakiinnuttamaan paikkansa lajinsa huipulla.
Tehtävänkuvaus
Liikunta-aliupseerin tehtävässä ylläpidetään Puolustusvoimien ja suomalaisen sotilaan huippusuorituskykyä ja erityisosaamista. Lisäksi tuetaan kansallista huippu-urheilua sekä vahvistetaan myönteistä julkisuuskuvaa sotilaan fyysisestä suorituskyvystä ja sotilastaidoista niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.
Tehtävä edellyttää tuloksellista valmentautumista ja Puolustusvoimien edustamista kansallisissa ja kansainvälisissä sotilas- ja siviilikilpailuissa sekä hallintoyksikön erikseen määrittämien erityisasiantuntija-, kouluttaja- sekä sotilasurheilun markkinointitehtävien suorittamista.
Urheilijan on toimitettava vapaamuotoinen henkilökohtainen hakemus alla olevien liitteiden mukaisilla tiedoilla täytettynä viimeistään perjantaina 19.9.2025 klo 16.00 Pääesikunnan kirjaamoon (kirjaamo.pe@mil.fi) ja valmennuksen johtaja Jouni Ilomäelle (jouni.ilomaki@mil.fi).
Lue lisää hakuilmoituksesta ja hakemukseen tarvittavista liitteistä.
https://hiihtoliitto.fi/wp-content/uploads/2025/08/AV17696_-liikuntaAU_2025_V1.pdf