
Trondheimin MM-kilpailut jatkuivat maastohiihdon osalta sunnuntaina naisten yhdistelmäkilpailulla. Sadekelissä hiihdetyssä kilpailussa parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Krista Pärmäkoski, joka oli tasaisen vahvalla hiihdolla päivän seitsemäs. Suomalaisista myös Jasmin Kähärä ja Vilma Ryytty ylsivät kolmenkymmenen parhaan joukkoon. Kähärä päivän 27. ja Ryytty 28. Neljäntenä suomalaisena kilpailussa mukana ollut Katri Lylynperä oli 41. Kilpailun voittoon hiihti Ruotsin Ebba Andersson, joka päihitti loppukiritaistelussa Norjan Therese Johaugin.
– Kaikilta neljältä naiselta aikalailla sellaiset suoritukset, mitä alkukauden perusteella voitiin odottaa. Krista taisteli hienosti seitsemänneksi. Vähän Kristalla pito heikkeni siinä viimeisellä pertsan lenkillä ja joutui antautumaan kärkikuusikosta. Hyvä hiihto myös Jasmin Kähärältä ja Vilma Ryytyltä, joilla odotusarvo oli sinne 25:n tietämille. Aikalailla niihin yllettiin tänään. Samoin Katri Lylynperän sijoitus 40:n lähettyville oli odotusten mukainen. Tänään oli latu suolattu ja huolto onnistui hyvin aiemmista päivistä muuttuneissa olosuhteissa. Oli liukkaat sukset koko porukalla ja erityisesti Kristan perinteisen suksi oli kyllä todella liukas. Hyvää työtä oli huolto tehnyt päivän kisaan ja mahdollisti sillä, että pystyttiin hiihtämään odotusten mukaisella tasolla tänään, kertoi naisten valmentaja Ville Maunuksela.
Trondheimin MM-kilpailut jatkuvat maastohiihdon osalta tiistaina perinteisen hiihtotavan kympeillä.