Maastohiihdon johtoryhmän vuoden viimeisissä kokouksissa keskityttiin kansalliseen kilpailutoimintaan

Maastohiihdon johtoryhmän vuoden 2024 viimeisissä kokouksissa 21.10. ja 4.12. keskusteltiin kansallisesta kilpailutoiminnasta ja sen kehittämisestä. Lisäksi kuultiin fluorivalvonnan käynnistymisestä, huippu-urheilun ja seura- ja koulutustoiminnan kuulumiset sekä terveiset johtokunnan kokouksista.


Lisää sprintti- ja muita yhteislähtökilpailuja kaudelle 2025–2026

Johtoryhmä kävi loppuvuoden kokouksissaan vilkasta keskustelua kansallisen kilpailujärjestelmän kehittämisestä ja hiihtopiirien kilpailutoiminnasta. Lähitulevaisuuden tavoitteeksi kaudelle 2025–2026 linjattiin sprinttikilpailujen ja -viestien määrän lisääminen kansallisessa kilpailukalenterissa vähintään kymmenellä prosentilla nykyiseen verrattuna. Lisäksi todettiin tarve myös muiden yhteislähtökilpailujen lisäämiselle. Jokainen hiihtopiiri velvoitetaan järjestämään ainakin yksi sprinttikilpailu kaudessa. Piirejä kannustetaan yhteistyöhön kisajärjestelyissä.

Johtoryhmä totesi ilolla FIS:n maastohiihdon kansainvälisten kilpailusääntöjen olevan luettavissa ja ladattavissa sekä englanniksi että suomeksi Hiihtoliiton nettisivujen materiaalipankissa (TD-toiminnan alla).


Fluorivalvonta sujunut hyvin

Fluorivoiteiden käytön valvonta käynnistettiin kansallisella tasolla marraskuussa Vuokatin Suomen Cupista. Lajikoordinaattori Jarmo Riski kertoi valvonnan sujuneen pääosin ongelmitta, ja urheilijoiden palaute testaukseen liittyen on ollut positiivista. Valvonta ei ole häirinnyt kilpailujen sujuvuutta. Ennakkotestit ovat olleet tärkeä ja tarpeellinen osa valvontaprosessia. Ennakkotesteissä on ollut hyvin vähän huonosti puhdistettuja suksia. Fluorivalvonnan laajempi tilannekatsaus on luettavissa täällä.

Johtoryhmä totesi liiton kuluvalle kaudelle korottamien kilpailijamaksujen puhuttavan edelleen seurakentällä. Hiihtoliitto perii kaudella 2024–2025 Hiihtokalenterissa tapahtuvista ilmoittautumista viisi euroa per ilmoittautuminen aiemman kolmen euron sijaan. Ns. ylimääräinen tuotto käytetään fluoritestauksista aiheutuviin kuluihin. Samalla nostettiin hieman SM- ja Suomen Cupin kilpailujen osallistumismaksuja sekä muiden kilpailujen maksimiosallistumismaksuja. Asiasta on viestitty kesällä ja syksyllä mm. seurakirjeissä. Kentällä on ollut epäselvyyttä myös fluoritestaustoiminnan laajuudesta – täysi fluorittomuus koskee kaikkia ikäryhmiä, kilpailutapahtumia ja kaikkea toimintaa hiihtolajien parissa, ja testejä tehdään kaikille ikäluokille.


Seura- ja koulutustoiminnan kuulumiset – vapaaehtoistyön arvostus tehdään näkyväksi

Järjestöpäällikkö Larissa Erola ja koulutusasiantuntija Tilda Rajamäki kertoivat johtoryhmälle seura- ja koulutustoiminnan kuulumiset:

Lasten Lumipäivät oli mukana Ruka Nordicissa pienellä tapahtumapisteellä. Omatoimisia Lumipäiviä järjestetään talven aikana ainakin Karkkilassa, Vihdissä ja Tampereella, joiden lisäksi Lumipäivät toteutetaan Raumalla, Kauhajoella ja Salppurilla. Lumilajit liikuttavat myös kouluissa, sillä opettajat tilasivat ilahduttavan määrän heille ilmaisia Lumilajit Liikuttavat -opettajakortteja Ideoita koululiikuntaan -viikon yhteydessä.

Kansallista hiihtopäivää vietetään tänä talvena 22.2.2025.

Liikunta ja urheilu elävät vapaaehtoisista. Hiihtoliitto haluaa tehdä vapaaehtoistyön arvostuksen näkyväksi lanseeraamalla Kuukauden vapaaehtoinen -sisältösarjan, jossa tutustutaan seurojen vapaaehtoisiin toimijoihin Hiihtoliiton nettisivuilla kerran kuukaudessa julkaistavan henkilöhaastattelun kautta. Lisäksi sisältösarja tulee näkymään Hiihtoliiton sosiaalisen median kanavissa.

Hiihtoliiton koulutustoiminta on ollut aktiivista syksyn aikana. Kilpailujärjestäjiä koulutettiin marraskuussa Tampereella ja teknisiä asiantuntijoita verkkoseminaarissa lokakuun lopussa. Fluorittomuuteen keskittyneet huoltokoulutukset ovat olleet täynnä ja myös valmentajakoulutuksissa on ollut mukavasti osallistujia. Hiihtoliiton tuleva koulutustarjonta löytyy koulutuskalenterista.


Hiihtoliiton strategiatyö käynnissä

Hiihtoliiton johtokunta on käynnistänyt syksyn aikana strategiatyön. Hiihtoliiton strategia uudistetaan kokonaisuudessaan toimintakauden 2024–2025 aikana, ja se esitellään liittokokouksessa maaliskuussa 2025. Kokonaisvaltainen ja rohkea uudistuminen on ​ohjaava ajatus strategian työstämisessä.​ Osana strategian uudistamista lajiyhteisöllä, kumppaneilla ja muilla sidosryhmillä on ollut mahdollisuus osallistua Suomen Hiihtoliiton tulevaisuuden määrittelemiseen kyselyyn vastaamalla. Strategiatyöhön kuuluu myös liiton sääntöjen päivittäminen.

Johtoryhmän puheenjohtaja Esko Valikainen toivoo seuraväen osallistuvan aktiivisesti strategiauudistukseen ja toivottaa hyvää joulua ja luistavia kelejä koko Suomeen!


Maastohiihdon johtoryhmän seuraava kokous pidetään 20.1.2025.



Maastohiihdon johtoryhmän tehtävänä on ohjata, tukea ja kehittää maastohiihdon operatiivista urheilutoimintaa hyväksytyn toimintasuunnitelman ja budjetin puitteissa. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii Esko Valikainen ja jäseninä Jukka Tahkola, Jussi Prykäri, Juha Toivo, Mika Paananen, Harri Kittilä ja Pasi Rajala.