Vuokatin urheiluopisto mukaan tukemaan mäkihypyn ja yhdistetyn urheilijoita

© Jesse Väänänen

Vuokatin urheiluopisto on sopinut Hiihtoliiton kanssa tukevansa mäkihypyn ja yhdistetyn urheilijoita vastaamalla marras-joulukuun taitteessa kilpailtavan Rukan maailmancupin osakilpailun omavastuumaksuista. Viime perjantaina 20.9. Jobilla ilmoitti lähtevänsä tukemaan maastohiihtäjiä kattamalla Rukan maailmancupin omavastuut. Vuokatin urheiluopisto vastaa omalta osaltaan haasteeseen ja ottaa huolehtiakseen mäkihypyn ja yhdistetyn vastaavat maksut Rukalla. 

– Vuokatti haluaa tälläkin tavalla konkreettisesti tukea suomalaisten kärkiurheilijoiden matkaa kohti arvokisoja. Olemme Hiihtoliiton keskeinen yhteistyökumppani huippuluokan harjoitusolojen mahdollistajana, ja haluamme osoittaa tukeamme urheilijoille myös tätä kautta. Samalla rohkaisen muitakin lähtemään haasteeseen mukaan, kertoo Mari Varjonen, Vuokatin urheiluopiston toimitusjohtaja. 

– Olen erityisen iloinen siitä, että Vuokatti päätti lähteä juuri mäkihypyn ja yhdistetyn tukijaksi. Tämän sopimuksen myötä saadaan kaikille lajiryhmillemme positiivinen lisä kauden maailmancupin avaukseen, sanoo Hiihtoliiton puheenjohtaja Sirpa Korkatti. 

– Jobillan aloite on herättänyt positiivista huomiota ja se on jo saanut aikaan useita konkreettisia yhteydenottoja sekä Hiihtoliiton että suoraan urheilijoiden suuntaan. Tässä on hyvä mahdollisuus lähteä matalalla kynnyksellä mukaan tukemaan hiihtolajeja, vinkkaa Korkatti.

Lisätiedot: 

Vuokatin urheiluopisto:

Mari Varjonen, toimitusjohtaja

puh. +358 46 923 4653 

mari.varjonen(at)vuokattisport.fi

Hiihtoliitto: 

Sirpa Korkatti, puheenjohtaja

puh. +358 44 276 7270

sirpa.korkatti(at)hiihtoliitto.fi