Kuopion Suomen Cup jatkui sunnuntaina perinteisen hiihtotavan viesteillä. Naisten viestin voittoon hiihti Vuokatti Ski Team Kainuu, jonka joukkueen muodostivat Jasmin Kähärä, Vilma Nissinen ja Katri Lylynperä. Miehissä ykköspaikan vei nimiinsä Jämin Jänne, jonka joukkueessa hiihtivät Markus Vuorela, Ristomatti Hakola ja Lauri Lepistö.
Naisten viestin kärkikamppailu nähtiin Vuokatti Ski Teamin ja Ikaalisten Urheilijoiden välillä. Voitto ratkesi lopulta aivan kilpailun loppuvaiheilla, kun Vuokatin ankkurina hiihtänyt Lylynperä onnistui repimään muutaman sekunnin eron Ikaalisten Urheilijoiden ankkuriin Hilla Niemelään.
– Tiesin, että me Hillan kanssa pelataan vähän niinkuin samoilla ominaisuuksilla. Ajattelin, että kumpikaan meistä ei halua välttämättä pitää vauhtia. Suunnittelin, että vähän ennen loppua on kiristettävä vauhtia. En halunnut ottaa Hillaa vastaan puhdasta nopeuskiriä. Tein ensimmäisen iskun viimeiseen nousuun, että saatiin molemmat vähän hapoille. Loppukiri sitten päälle, tuntui tänään toimivan, kertasi Vuokatin voittoon ankkuroinut Lylynperä.
Niemelän lisäksi Ikaalisten Urheilijoiden joukkueessa hiihtivät Katariina Lonka ja Krista Pärmäkoski. Kolmannen sijan kilpailussa otti Pohti SkiTeam. Palkintopallisijoitus oli Pohdin naisten joukkueelle historian ensimmäinen. Joukkueessa hiihtivät Ella Noora Haapalehto, Oona Kettunen ja Tuuli Raunio.
Tulokset
Viesticupin kokonaistilanne
Miesten viestin kärkisijoista kamppailtiin maaliviivalle saakka. Jämin Jänteen Lauri Lepistö ankkuroi joukkueensa lopulta voittoon 0,8 sekuntia ennen Imatran Urheilijoita (Olli Ahonen, Ville Ahonen ja Miro Karppanen) ja sekunnin ennen Puijon Hiihtoseuraa (Valtteri Pennanen, Niilo Mäkinen, Iivo Niskanen).
– Tosi paljon oli kovia kavereita ankkuriosuudella vastassa, piti tehdä paljon töitä matkalla. En usko, että olisin muuten ollut välttämättä paras tuohon loppukiriin. Hienoa, että pystyi voittamaan tuollaisen kovan kirin, kommentoi voittajajoukkueen ankkuri Lepistö.
Iivo Niskanen ankkuroi Puijon Hiihtoseuran kolmanneksi kotiyleisön edessä. Niskanen starttasi ankkuriosuudelle yli 40 sekuntia kärjestä perästä, mutta nousi takaa mukaan kärkikamppailuun.
– Kotiyleisö yritti ladun varressa vedättää, että Iivo on ihan kaukana, vaikka se oli ihan siinä perässä. Pitää kuitenkin muistaa, että tuolla piti hiihtää myös muitakin joukkueita vastaan. En miettinyt sen tarkemmin, että tullaanko sieltä takaa mukaan, kertoi Lepistö.