Vuokatti Ski Team Kainuu ja Jämin Jänne juhlivat maastohiihdon viestimestaruuksia Rovaniemellä

Touho Häkkinen

Vuokatti Ski Team Kainuun voittajajoukkueessa hiihtivät Jasmin KähäräEveliina Piippo ja Katri Lylynperä

Ankkuriosuudella SM-hopealle sijoittuneen Vantaan Hiihtoseuran Jasmi Joensuu hiihti Vuokatti Ski Teamin kiinni, mutta Katri Lylynperä vei loppukirin 5,2 sekunnin erolla.

– Avausosuus sujui ihan suunnitelmien mukaan. Alussa piti vähän katsella, etten lähde liikaa höyryämään ummessa olleelle ladulle. Kunnialla siitä selvittiin, Kähärä kertasi.

– Vaihdossa ero oli aika iso (26,4 sekuntia), joten minulla oli hiihtoon kaksi eri taktiikkaa. Ensimmäisellä kierroksella ajattelin, että eroa ei hiihdetä kiinni, mutta toiselle kierrokselle lähdettäessä aloin hieman säästelemään kiriä varten ja tulinkin lopun tuoreempana ja pystyin takaamaan sillä voiton, Lylynperä analysoi kisan ratkaisun.

Niukasta tappiosta huolimatta kakkossija maistui vantaalaistriolle. SM-hopeajoukkueen muut jäsenet olivat Anni Kainulainen ja Rebecca Immonen.

– Yllättävästi lunta alkoi sataa enemmän kuin ennustettiin, ja ensimmäisenä oli hitaampi hiihtää kuin peesissä, mutta pakko oli vetää ja yrittää tehdä muihin eroa. Osuus oli joka tapauksessa aika kovavauhtinen, Kainulainen summasi.

– Olisi ollut kiva pysyi Eveliinan (Piippo) vauhdissa loppuun asti, mutta tein kaiken minkä pystyin, Immonen totesi.

– Ahnaasti yritin Katria (Lylynperä) kiinni ja sanoin tytöille, että loppukiriin en voi ratkaisua jättää. En kuitenkaan onnistunut karata, mutta silti tämä oli hieno onnistuminen meidän joukkueeltamme. Ollaan todella tyytyväisiä hopeaan, Joensuu iloitsi.

SM-pronssille Ounasvaaralla taisteli Ikaalisten Urheilijat Krista Pärmäkosken nostettua joukkueensa seitsemänneltä sijalta palkintokorokkeelle. Avausosuudet hiihtivät Hilla Niemelä ja Maaret Pajunoja.

– Itse asiassa en tiennyt tarkkaan, miltä sijalta lähdin matkaan. Edes ohitusten jälkeen en ollut varma tilanteesta, mutta aika nopeasti se minulle huudettiin. Lähes loppuun asti hiihdin täysillä – kun kärkikaksikko ylitti maaliviivan, rauhoitin itsekin vähän tahtia, Pärmäkoski päätti.

Naisten Suomen Cupin viestin kokonaiskilpailun voitti Vuokatti Ski Team Kainuu ennen Vantaan Hiihtoseuraa ja Kainuun Hiihtoseuraa.

Jämin Jänteen miesten joukkue tuuletteli ylivoimaiseen tyyliin 4 x 10 kilometrin viestimestaruutta. Himmeämmät SM-mitalit menivät Puijon Hiihtoseuralle ja Imatran Urheilijoille.

Voittajajoukkueen riveissä hiihtivät Aku Nikander, Ristomatti HakolaMarkus Vuorela ja Lauri Lepistö. Jämin Jänne johti kisaa ensimmäiseltä osuudelta maaliin saakka jättäen Puijon Hiihtoseuran 37,2 sekunnin ja Imatran Urheilijat yhden minuutin ja 37 sekunnin päähän.

– Muutamassa edellisessä viestissä on ollut tavoitteena tuoda joukkue ykkösenä vaihtoon ja nyt se onnistui. Laskuissa kannatti olla tänään mieluummin toisena kuin keulilla, Nikander kertoi.

– Ensimmäisen kierroksen vedin sellaista 15 kilometrin vauhtia. Sen verran oli vastatuulta, ettei kukaan tippunut kyydistä. Se vaati sellaisen yhden kunnon nyppäyksen. Onneksi selvittiin vaihtoon saakka, Hakola jatkoi.

– Itsellä oli mukava hiihtää, kun Risto jaksoi edellisellä osuudella kärsiä tehden hienon osuuden. Viestistä ei tullut ihan niin jännittävä loppuun asti, mutta me halusimme tämän kullan, Vuorela sanoi.

Iivo Niskasen kolmannen osuuden hurja hiihto nosti kuopiolaiset kuudennelta sijalta kakkoseksi. Puijon ankkuri Ilkka Herola otti ankkuriosuudella hieman rivakammat alkulämmöt iltapäivän yhdistyn kisaan ja piti joukkueensa hopeasijalla maaliin saakka.


– Ikävä gäppi jäi ja Joonakselle (Sarkkinen) ja vähän paha paikka hänelle jatkettavaksi, avausosuuden hiihtänyt Antti Honkimaa harmitteli.

– Antti on vähän liian katkera omasta hiihdostaan. Kaikkensa hän teki ja hyvin hiihti. Itsellänikään ei ollut paras päivä, mutta lopputulos on kuitenkin loistava, Sarkkinen lohdutteli.

– Hyvin meni – olo oli jopa vähän parempi kuin perjantain kympillä. Hitaampi keli palveli omaa teknistä osaamistani, Niskanen vertaili SM-kisojen matkoja.

– En ollut niinkään vakuuttunut omasta menosta, mutta onneksi hiihto kulki ihan hyvin. Iivo hoiteli minulle turvallisen paikan hiihtää loppuun asti, Herola tuumaili, joka lähti vajaan tunnin kuluuttua jo yhdistetyn kymmenen kilometrin hiihto-osuudelle. 

Yhtä selkeä kolmonen miesten viestikisassa oli Imatran Urheilijat joukkueella Olli AhonenVille AhonenRemi LindholmMiro Karppanen.

– Avausosuus sujui ihan suunnitelmien mukaan, kun pysyin porukan mukana loppuun saakka, Olli Ahonen iloitsi. 
– Olli toin viestin minulle niin kuin pitikin, mutta ihan en pystynyt Risen (Ristomatti Hakola) vauhtiin vastaamaan, Ville Ahonen jatkoi.

– Kaikki jäi kyllä ladulle. Tosi hyvä kannustus oli matkan varrella. Vaikka tuntui pahalle, niin hyvin sain kuitenkin puristettua. Pronssi antaa sopivasti lisää motivaatiota, Remi Lindholm sanoi.

– Oma hiihto oli ihan tasainen veto – ei paras päivä, mutta se riitti varmistamaan pronssin. Kausi oli erinomainen sekä henkilökohtaisella tasolla että joukkueena, Karppanen summasi.

Miesten viestin Suomen Cupin kokonaiskilpailun vei nimiinsä Jämin Jänne, toiseksi sijoittui Imatran Urheilijat ja kolmanneksi Pohti SkiTeam.

Suomen Cup päättyy sunnuntaina 30 ja 50 kilometrin perinteisen väliaikalähtöihin. 

Tulokset naiset I miehet

Suomen Cupin loppupisteet naisten viesti I miesten viesti

Ounasvaaran Talvikisojen verkkosivut
Suomen Cupin verkkosivut
Liity Hiihtoliiton tiedotuksen whatsapp-ryhmään 

Sosiaalisen median kanavat

Maastohiihdon Suomen Cup Facebook I Instagram I Twitter
Ounasvaaran Hiihtoseura Facebook I Instagram
Suomen Hiihtoliitto Facebook I Instagram I Twitter (mäkihypyn ja yhdistetyn SM-kisat)

#hiihdonsuomencup #SMhiihdot #OHtalvikisat #ounasvaarantalvikisat


KILPAILUOHJELMA

 
Sunnuntai 3.4.2022
9:45 Naiset 30km perinteinen väliaikalähtö
12:45 Miehet 50km Perinteinen väliaikalähtö

TEKSTI: OH / Heikki Kiiskinen