Yhdistetyn Youth Cupista haetaan kovia kansainvälisiä kisoja

Yhdistetyn nuoret suomalaisurheilijat ottavat viikonloppuna suunnaksi Oberfhofin Youth Cupin osakilpailut. Youth Cupissa kilpaillaan kahdessa ikäkategoriassa ja luvassa on kaksi kovatasoista henkilökohtaista kilpailua jokaiselle sarjalle.

Suomen joukkue suuntaa Saksaan kuuden urheilijan voimin, kun viikonloppuna kansainvälistä kuntoaan testaavat Anna Kerko, Minja Korhonen, Alva Thors, Herman Happonen, Eelis Meriläinen ja Arsi Tietäväinen.

Tytöt YC1 (07–09-syntyneet)
Anna Kerko, Minja Korhonen

Tytöt YC2 (04–06-syntyneet)
Alva Thors

Pojat YC2 (04–06-syntyneet)
Herman Happonen, Eelis Meriläinen, Arsi Tietäväinen

Nuorten maajoukkueen valmentaja Antti Kuisma odottaa viikonlopulta kovia suorituksia ja toivoo, että aiempien vuosien tuoma huikea menestys jatkuu.

– Kisoja on viimeisen vuoden aikana ollut vähän, joten päätimme lähteä tällä 3+3 ryhmittymällä hakemaan kovia kansainvälisiä kisoja. Meillä on hieno historia näissä karkeloissa jo yli 10 vuoden ajalta. Meillä on useita voittoja ja podiumsijoituksia sekä jopa neloisvoitto, joten lähdetään puolustamaan meidän hyvää menestystä, kommentoi Kuisma.

Nuorten otteita voi viikonlopun aikana Nordic Combined Team Finlandin sosiaalisen median kanavissa.

Kilpailuohjelma

Perjantai 27.8.
11.30 PCR
12.45 Mäkiosuudet HS70
16.45 Juoksuosuudet

Lauantai 28.8.
11.30 Mäkiosuudet HS70
17.00 Hiihto-osuudet

Kisatapahtuma FIS-sivuilla