19.3.2026
Yhdistetyn maajoukkue on päättänyt ikimuistoisen kauden, joka toi menestystä niin maailmancupissa kuin arvokisoissa. Samaan aikaan laji elää kriittisiä hetkiä: Kansainvälinen olympiakomitea päättää touko-kesäkuussa, pysyykö 102-vuotias olympialaji mukana vuoden 2030 kisoissa. Kyseessä on rakenteellinen uhka, joka heiluttaisi myös mäkihypyn perustuksia Suomessa. Huolimatta tulevaisuuden epävarmuudesta, lajin kiinnostavuus on huipussaan.
Yhdistetyn asema suomalaisten sydämissä on vahvempi kuin vuosiin. Menestys on nostanut lajin kiinnostavuutta ja näkyvyyttä merkittävästi. Tämä näkyy muun muassa Sponsor Insightin juuri julkaistussa tutkimuksessa, jossa yhdistetty nousi kuuden kiinnostavimman lajin joukkoon Suomessa. Myös yhdistetyn maajoukkueen keräämät mediaosumat ovat karkeasti mitattuna kolminkertaistuneet viime kauteen verrattuna, ja olympialaisten aikaan yhdistetyn kilpailut tavoittivat television välityksellä yli miljoona suomalaista.
Mäessä ja laduilla tulosta on tehnyt laaja rintama: olympiamitalistien Ilkka Herolan ja Eero Hirvosen sekä todellisen läpimurtokautensa tehneen ja maailmancupin kokonaiskilpailussa kolmanneksi sijoittuneen Minja Korhosen lisäksi muun muassa Heta Hirvonen, Wille Karhumaa ja Otto Niittykoski ovat nostaneet tasonsa maailman kärjen tuntumaan. Naisten poikkeuksellisesta tasosta kertoo myös se, että maajoukkueen naiset Korhonen ja Hirvonen edustivat Suomea Milano-Cortinan olympialaisissa mäkihypyssä.
Rakenteellinen uhka koko pohjoismaisten hiihtolajien perheelle
Vaikka urheilulliset tulokset ja näkyvyyden kasvu ovat kiistattomat, lajin poistuminen olympiaohjelmasta olisi merkittävä muutos. Yhdistetty on ollut mukana talviolympialaisissa heti ensimmäisistä Chamonix’n kisoista 1924 alkaen – kuten mäkihyppy ja maastohiihtokin.
Jatkossa olympialajeissa on oltava molemmat sukupuolet edustettuina. Tämä tarkoittaa, että joko naiset nousevat mukaan vuoden 2030 kisoihin tai perinteikäs laji putoaa kokonaan pois ohjelmasta. Tilanne on ristiriitainen, sillä lajin kaupallinen kysyntä on kansainvälisestikin huipussaan: Milano-Cortinan olympialaisten katsomot olivat täynnä ja tunnelma hieno.
Kansainvälisessä lajiliitossa FIS:ssä on tehty viime vuosina paljon työtä naisten yhdistetyn kehityksen eteen, ja tulosta on tullut nopealla aikataululla. Naisten yhdistetty saatiin nuorten MM-kisojen ohjelmaan vuonna 2019 ja aikuisten MM-ohjelmaan vuonna 2021. Pohjoismaisten hiihtolajien keskinäisessä vertailussa yhdistetyllä on vakaa paikka. Esimerkiksi Trondheimin MM-kisoissa 2025 yhdistetyn medianäkyvyys oli 29 prosenttia (mäkihyppy 31 %, maastohiihto 40 %).
Huippu-urheilujohtaja Petter Kukkosen mukaan pelissä onkin myös laajempi urheilijapolun ja olosuhteiden tilanne.
– Suomessa mäkihyppääjän ja yhdistetyn urheilijan polut kulkevat käsi kädessä. Niin meillä kuin useissa muissakin maissa stadioneiden ja olosuhteiden rahoitus jakautuu näiden lajien kesken tasan. Jos yhdistetty putoaisi olympiarahoituksen piiristä, vaikutukset olisivat nähtävissä molempien lajien rakenteissa seuratyöstä ja harjoituskeskuksista aina valmentajapalkkauksiin ja varustekehitykseen asti, Kukkonen muistuttaa.
– Menestys ja mitalit eivät synny tyhjiössä, vaan ne vaativat pitkäjänteistä taloudellista panostusta harjoitus- ja valmentautumisolosuhteisiin. Jotta voimme jatkossakin odottaa ja saavuttaa kansainvälistä menestystä, on meidän pystyttävä turvaamaan urheilijapolun laatu ja suorituspaikkojen kehitys kaikilla tasoilla, Kukkonen toteaa.
Investointeja lajin kehitykseen Suomessa
Hiihtoliitto on ollut aktiivinen toimija naisten yhdistetyn aseman kehittämisessä. Keväällä 2026 naiset kilpailevat ensimmäistä kertaa maailmancupin osakilpailussa Suomessa Salpausselän kisoissa. Toiminnanjohtaja Marleena Valtasola kertoo, että kyseessä on tietoinen investointi.
– Naisten maailmancup-osakilpailun toteuttaminen on meille investointi lajin tulevaisuuteen. Olimme pioneereja isännöimällä Lahdessa myös historian ensimmäisen sekaparisprintin. Nämä molemmat toivat lisää näkyvyyttä lajille Suomessa. Haluamme jatkuvasti kehittää yhdistetyn markkinointi- ja media-arvoja niin, että lajin rahoituspohja saadaan vakiinnutettua, Valtasola sanoo.
Valtasola korostaa, että julkiset tuet, kuten urheilija-apurahat ja tehostamistuet, sekä kaupalliset kumppanuudet ovat elintärkeitä lajin elinvoimaisuudelle. KOK tekee lopullisen päätöksen vuoden 2030 ohjelmasta touko-kesäkuun vaihteessa 2026.
– Pyrimme monin keinoin tuomaan lajin arvoa esille päättäjien suuntaan. Naisten olympiastatus on keskeinen tavoite lajin kasvulle. Lisäksi teemme hartiavoimin töitä varmistaaksemme maajoukkueen toimintaedellytykset statuksesta riippumatta, Valtasola kertoo.
Sitoutunut joukkue on tulevaisuuden tae
Lajin keulahahmo Ilkka Herola muistuttaa, ettei lajin kohtalo ole pelkästään yhden päätöksen varassa.
– Vaikka tulevaisuuskeskustelu pyörii olympiapäätöksen ympärillä, on hyvä muistaa, että itse tapahtumana olympialaiset ovat vain pieni murto-osa lajimme kilpailutoimintaa niin urheilijoiden kuin näkyvyydenkin puolesta. Lajin tulevaisuus riippuu päätöksen ohella myös joukkueen ja tukiverkoston sopeutumisesta kulloinkin vallitsevaan tilanteeseen, ja tästä lajillamme on kokemusta ja vahvoja näyttöjä. Kasvupotentiaali liittyy nimenomaan naisten osuuden yhä jatkuvaan kasvuun, Herola analysoi.
Herola korostaa myös kansallisten päätösten ja urheilun yhteiskunnallisen merkityksen painoarvoa.
– Lajillamme on vahva tulevaisuus kansainvälisten kilpailusarjojen ympärillä, ja olympiastatus voi joko edesauttaa tai haastaa joukkueiden toimintaa. Yhteiskunnan ja yritysten tuki huippu-urheilulle tuottaa lajimme kautta esikuvia, viihdettä ja monialaista elinvoimaa. Siksi lajin tulevaisuus on tärkeää nähdä yhtä lailla omien kansallisten päätösten ja valintojemme kuin KOK:n tulevan päätöksen valossa.
Maajoukkueen päävalmentaja Antti Kuisma yhtyy näkemykseen joukkueen horjumattomasta suunnasta.
– Meillä on kasassa poikkeuksellinen ryhmä, joka tekee töitä saumattomasti yhdessä, vaikka kyseessä on yksilölaji. Urheilijat ovat kautta linjan ilmoittaneet jatkavansa uraansa, oli olympiapäätös mikä tahansa. Se kertoo sitoutumisesta lajiin ja halusta olla viemässä sitä omalta osalta eteenpäin, Kuisma päättää.