Pitkän linjan hiihtovaikuttaja Veikko Anttonen palkittiin Hiihtoliiton arvokkaimmalla huomionosoituksella

Suomen Hiihtoliitto on myöntänyt järjestyksessään 40. Hannu Koskivuori -mitalin Veikko Anttoselle. Mitali on Hiihtoliiton korkein huomionosoitus, ja se myönnetään tunnustuksena pitkäjänteisestä ja ansiokkaasta työstä suomalaisen hiihtourheilun hyväksi. Anttosen ura maastohiihdon parissa kattaa viisi vuosikymmentä, joiden aikana hän on toiminut niin valmentajana, urheilujohtajana kuin olosuhteiden kehittäjänä.

Veikko Anttosen työ maastohiihdon parissa alkoi valmennustehtävissä jo vuonna 1975. Siitä lähtien hän on ollut rakentamassa suomalaisen hiihdon menestystä eri tasoilla aina seuratoiminnasta kansainvälisiin arvokisoihin saakka.

Hiihtoliiton puheenjohtaja Sirpa Korkatti luovutti mitalin Anttoselle henkilökohtaisesti tämän kotona. Korkatti korostaa Anttosen panoksen poikkeuksellista laaja-alaisuutta.

– Hannu Koskivuori -mitalin ojentaminen on arvokas hetki. Veikko Anttosen työ suomalaisen maastohiihdon parissa on ollut vuosikymmenten ajan merkityksellistä ja vaikuttavaa, Korkatti toteaa.

Ratamestarista liittovaltuustoon – elämäntyönä hiihto

Anttosen kädenjälki näkyy vahvasti suomalaisen hiihdon kilpailutoiminnassa. Hän on toiminut kilpailunjohtajana lukuisissa tapahtumissa ja ollut keskeisessä roolissa Oulun Tervahiihdon kehittämisessä.

Anttosella on ollut merkittävä rooli juuri järjestetyssä Rukan maailmancupissa, jonka organisaatiossa hän on vaikuttanut kisojen alusta alkaen. Hän on toiminut Rukalla muun muassa ratamestarina, stadionpäällikkönä sekä hiihtotapavalvontaryhmän päällikkönä, varmistaen kilpailujen teknisen onnistumisen kansainvälisellä tasolla.

Anttonen on toiminut urheilujohtajana vuosikymmenten ajan niin liitto-, piiri- kuin seuratasollakin. Valtakunnallisessa järjestötoiminnassa hän on vaikuttanut Hiihtoliiton liittovaltuuston jäsenenä yli 20 vuoden ajan sekä lukuisissa maastohiihdon johto- ja työryhmissä. Hänen asiantuntemuksensa on ollut merkityksellistä myös Suomen maajoukkueelle: Anttonen on toiminut nuorten MM-ryhmän valmentajana neljä vuotta sekä huoltojoukkueen jäsenenä niin olympialaisissa kuin MM-kilpailuissakin.

Mitalin vastaanottaminen oli pitkän linjan hiihtomiehelle tunteikas hetki.

– Olen tästä huomionosoituksesta todella otettu ja liikuttunut. Kun katsoo taaksepäin, mieleen nousee valtava määrä tarinoita ja hienoja kohtaamisia vuosien varrelta. Hiihto on antanut minulle paljon, Anttonen kiittelee.

Käytännön toiminnan lisäksi Anttonen on jakanut osaamistaan kirjallisesti. Hän on ollut mukana laatimassa Suomen Hiihtoliiton valmennus- ja olosuhdeoppaita sekä dokumentoimassa lajin historiaa Pohjois-Pohjanmaan Hiihdon historiikissa.

Veikko Anttosen ura pähkinänkuoressa

  • Valmennus: Kansainvälisen ja kansallisen tason valmentaja vuodesta 1975 alkaen. Toiminut Hiihtoliiton nuorten MM-ryhmän valmentajana 4 vuotta.
  • Arvokisat: Maastohiihdon huoltojoukkueen jäsen olympialaisissa ja MM-kilpailuissa.
  • Kilpailuorganisaatiot: Rukan maailmancupin organisaatiossa alusta asti (mm. ratamestarina ja stadionpäällikkönä). Toiminut kilpailunjohtajana lukuisissa tapahtumissa ja kehittänyt Oulun Tervahiihtoa.
  • Luottamustoimet: Hiihtoliiton liittovaltuuston jäsen yli 20 vuotta, mukana useissa maastohiihdon johto- ja työryhmissä.
  • Johtaminen: Liitto-, piiri- ja seuratason urheilujohtaja vuosikymmenten ajan.
  • Asiantuntijatehtävät: Maastohiihdon tekninen asiantuntija (SM- ja FIS-taso), olosuhteiden kehittäjä sekä kirjallinen asiantuntija (valmennus- ja olosuhdeoppaat).

Hannu Koskivuori -mitalia on jaettu vuodesta 1985 lähtien. Mitali jaetaan vuosittain ansioituneille lumilajien parissa toimiville henkilöille, yhteisöille tai järjestöille. Mitalin saajista päättää toimikunta, johon kuuluvat Hiihtoliiton puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat sekä liittovaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat.