Mäkihypyn maailmancup jatkui tänään Saksan Titisee-Neustadtissa miesten Super Team -kilpailulla. Suomen edustajina HS142-mäessä hypätyssä kilpailussa olivat Niko Kytösaho ja Antti Aalto. Kaksikko hyppäsi kilpailun yhdeksännelle sijalle ja karsiutui viimeiseltä (kolmannelta) hyppykierrokselta. Päivän voittajamaa oli Saksa, Andreas Wellingerin ja Pius Paschken johdattamina.
Joukkueen valmistautuminen viikonloppun ei ole sujunut täysin kommelluksitta, kun urheilijoiden matkatavarat jäivät matkan varrelle.
– Tämän päivän kilpailussa ei ollut mitään erityistä. Ei todella huonoa tai todella hyvää. Kaikilla joukkueilla on vahvat kaksi hyppääjää ja meille tuli tänään liikaa virheitä päästäksemme viimeiselle hyppykierrokselle. Yhdeksäs sija oli tänään se, mitä ansaitsimme. Aiomme taistella ja päästä korkeammille sijoituksille. Ei tekosyitä, mutta urheilijat eivät saaneet matkatavaroitaan ja olemme siksi joutuneet improvisoimaan. Hyppyvälineet meillä on, mutta salitreenit ja muut tavalliset valmistautumiseen liittyvät toimet ovat häiriintyneet, joukkueen päävalmentaja Igor Medved kertoo.
Titisee-Neustadt 13.-15.12.2024
Super Team -kilpailun tulokset
Päävalmentaja Igor Medvedin kommentit
Naisten osalta Kiinan Zhangjiakoussa oli tänään vuorossa karsinta HS106-mäessä. Molemmat naiset selvittivät tiensä huomenna hypättävään kilpailuun. Jenny Rautionaho oli karsinnan 17. ja Julia Kykkänen 34.
Zhangjiakou 13.-15.12.2024
Karsinnan tulokset
Mäkihyppyviikonloppu jatkuu huomenna miesten ja naisten maailmancupien henkilökohtaisilla kilpailuilla. Lisäksi Rukalla kilpaillaan mäkihypyn ja yhdistetyn Continental Cupeissa (nähtävissä striiminä) ja Norjan Notoddenissa järjestettävissä Inter-Continental Cupin sekä FIS Cupin kilpailuissa.
Rukan Continental Cupin striimi, lauantai 14.12.
Rukan Continental Cup striimi, sunnuntai 15.12.