Maastohiihdon johtoryhmän huhtikuun kokouksessa kuultiin maastohiihtomaajoukkueen päävalmentajan Teemu Pasasen analyysi päättyneestä kaudesta sekä ajatuksia tulevasta kaudesta 2023–2024. Lisäksi kuultiin ja keskusteltiin maastohiihdon huippu-urheilun Tähtiseura-ohjelmasta, valmennusjärjestelmän palaute- ja arviointimallin käyttöönotosta ja tulevasta Seuraseminaarista.
Päävalmentaja peräänkuuluttaa aktiivista seuratoimintaa uusien huippu-urheilijoiden kasvattamiseksi
Maastohiihtomaajoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen raportoi päättyneen kauden olleen pitkä ja raskas. Kauden päätavoitteessa Planican MM-hiihdoissa ei tullut toivottuja onnistumisia lähinnä sairastelun ja pienen epäonnen takia, mutta miesten viestimitali ilahdutti, eikä naistenkaan viestimitali ollut kaukana, kuten ei muutama muukaan mitali. Maailmancupissa MM-hiihdot mukaan lukien peräti 19 mies- ja 15 naisurheilijaa sijoittui kauden aikana top 30:een ja top 10:ssä oli kahdeksan miestä ja seitsemän naista. Miesten maastohiihtoa dominoivan Norjan saavuttamiseksi on kuitenkin vielä paljon töitä tehtävänä.
Alkavalla kaudella 2023–2024 keskitytään maailmancupkauteen ja perustason nostamiseen, koska kalenterissa ei ole aikuisten arvokisoja. Etenkin miesten puolella nuoria urheilijoita on nousemassa mukaan maajoukkuetoimintaan ja B-/U23-tasolla tulee olemaan entistä isompi ja kovatasoisempi porukka. Pasanen on huolissaan osallistujien vähyydestä nuorten SM-hiihdoissa ja kun vain osa näistä kilpailijoista jatkaa yleiseen sarjaan, kansainväliselle tasolle on entistä vaikeampi saada uusia urheilijoita. Seuroihin on saatava laajalla rintamalla aktiivista toimintaa.
Johtoryhmä kävi keskustelua nuorten hiihtäjien tulevaisuuden näkymistä ja miten nuoret saadaan jatkamaan hiihtoa aikuisuuden kynnykselle. Nuorten sarjojen ja A-maajoukkueen väliin pitää saada selvä steppi, jossa voi kehittyä. Maastohiihdosta tulee viestiä houkuttelevana harrastuksena ja huippu-urheilulajina. Seurojen yhteistyö on kannustettavaa, jotta saadaan aikaiseksi ryhmäharjoittelua ja kaverisuhteita.
Huippu-urheilun Tähtiseura-ohjelma valmistumassa
Seuratoiminnan kehittäjä Kari-Pekka Seppänen esitteli kokouksessa työryhmän työstämää maastohiihdon huippu-urheilun Tähtiseura-ohjelmaa. Ohjelmassa luodaan huippu-urheilun seuraverkosto, jonka tavoitteena on osaamisen kehittäminen ja yhteistyö. Toimintamallilla vahvistetaan seurojen yhteistyötä liiton, urheiluakatemioiden ja muiden seurojen kanssa. Ohjelmassa tuodaan seurat lähemmäksi huippu-urheilua, kehitetään seuroja ja sitoutetaan seurat Suomalainen latu -valmennuslinjaukseen. Hakeminen prosessiin avataan tulevana kesänä ja ensimmäiset auditoinnit tehdään aikaisintaan vuonna 2024.
Johtoryhmä esitti kiitokset työryhmälle hyvästä työstä ja piti erityisen hyvänä sitä, että huippuseuraverkostoon valikoituvien seurojen tulee olla sitoutuneita myös lasten ja nuorten urheilun kehittämiseen.
Valmennusjärjestelmän palaute- ja arviointimalli käyttöön keväällä
Johtoryhmän jäsen Juha Toivo kertoi, että syksyllä aloitettu työ maastohiihdon valmennusjärjestelmän palaute- ja arviointimallin kehittämiseksi on käyttöönottovaiheessa. Kun kauden 2023–2024 valmennusryhmät on nimetty, urheilijoille tehdään malliin sisältyvä asiantuntijoiden avulla laadittu harjoituskauden aloituskysely. Palaute- ja arviointimallissa kerätään palautetta valmentajilta ja urheilijoilta toiminnan kehittämiseen.
Malli ja kysely todettiin hyväksi kehittämisen työkaluksi valmennukselle ja sen käyttöönottoa ja hyödyntämistä seurataan johtoryhmän toimesta.
– Toiminnan laatu ja kehittäminen ovat asioita, joiden on perustuttava tietoon. On tärkeää, että osallistamme urheilijat myös toiminnan arviointiin ja kehittämiseen sekä samalla kehitämme urheilijoiden omaa reflektointikykyä, johtoryhmän puheenjohtaja Sirpa Korkatti muistuttaa.
– Mallin kehittämiseen ovat osallistuneet valmentajien lisäksi Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian asiantuntijatiimi. Tämä kertoo erinomaisesta yhteistyöstä ja halusta kehittää asioita.
Seuraseminaari 12.–13.5. Vierumäellä
Kokouksessa käytiin läpi 12.–13.5.2023 Vierumäellä järjestettävän Seuraseminaarin alustava ohjelma. Seminaarin teemana on ”Lapset ja nuoret lumilajien pariin”. Aihetta käsitellään workshopien ja seurayhteistyön kautta. Perjantain ohjelma urheilija- ja valmentajapuheenvuoroineen sekä Hiihtogaala ovat yhteisiä Valmentaja- ja suksihuoltajaseminaariin osallistuvien kanssa. Hiihtogaalaa varten on mahdollista tehdä esityksiä palkittavista eri kategorioissa.
Johtoryhmä toivottaa seurojen edustajat sankoin joukoin tervetulleiksi seminaariin ajankohtaisten asioiden äärelle!
Kokouksessa keskusteltiin ja kuultiin myös koonti päättyneen kauden Lasten Lumipäivistä, seuratoiminnan ammattilaisten verkostosta sekä naisten ja miesten kilpailumatkojen yhtenäistämisestä kansallisella tasolla.
– On selvää, että kaikki toiminnan osa-alueet linkittyvät seuratoimintaan. Koko hiihtoväen yhteinen asia on varmistaa seuratoiminnan elinvoimainen tulevaisuus ja seuratoiminnan kehittäminen. Tarvitsemme varmasti lisää osaamista, mutta myös uusia seurayhteistyön muotoja, työkaluja seuratoimijoiden avuksi ja tueksi sekä tietysti myös resursseja seuratoiminnan kehittämiseksi. Seurakehittämisen latu tarjoaa erilaisia kehittämisen keinoja erilaisissa vaiheissa oleville seuroille, niitä kannattaa rohkeasti hyödyntää ja lähteä mukaan, Korkatti kehottaa.
Seuraava johtoryhmän kokous pidetään 17. toukokuuta.
Maastohiihdon johtoryhmän tehtävänä on ohjata, tukea ja kehittää maastohiihdon operatiivista urheilutoimintaa hyväksytyn toimintasuunnitelman ja budjetin puitteissa. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii Sirpa Korkatti ja jäseninä Esko Valikainen, Satu Kalajainen, Jukka Tahkola, Jussi Prykäri, Juha Toivo ja Mika Paananen.