Urheilu- ja liikuntaväki kokoontuu juhlistamaan päättynyttä urheiluvuotta Suomen Urheilugaalaan tammikuun 12. päivä. Vuoden 2022 Urheiluseuraksi ovat ehdolla Lahden Hiihtoseura, Lords of DiscGolf ja Ilves. Voittaja palkitaan Uno-pokaalin lisäksi OP Ryhmän lahjoittamalla erikoisstipendillä. Suomen Olympiakomitean kokoaman asiantuntijaraadin valitsemien Vuoden urheiluseura -ehdokkaiden on kokonaisuudessaan oltava loistavia. Vuosittain vaihtuvana valintakriteerinä on vuonna vapaaehtoistoiminta.
Lahden Hiihtoseura
Suomalaisen talviurheilun keskeisellä toimijalla Lahden Hiihtoseuralla on yli 1100 jäsentä. Seuratyön painopiste on lasten ja nuorten ohjaamisessa, mutta tukea urheilijapolulla on tarjolla kansainväliselle huipulle saakka. Seuran urheilijat ovatkin voittaneet kaikkiaan yli sata olympia- ja MM-mitalia. Erityinen asema Lahden Hiihtoseuralla on Salpausselän kisojen järjestäjänä 100 vuoden ajalta. Seura on ollut myös järjestämässä hiihdon MM-kisoja Lahdessa seitsemän kertaa. Vapaaehtoistoiminta muodostaa 2000 hengen vahvan verkoston, jossa on mukana kokonaisia perheitä, ja pisimmillään talkoourat ovat jatkuneet yli 60 vuotta. Vapaaehtoisten palkitseminen ollut aina merkittävässä roolissa kauden jälkeen.
Ilves, Tampere
Yli 7 000 jäsenen Ilveksessä harrastetaan jalkapalloa, jääkiekkoa, salibandyä, ringetteä ja futsalia. Seura järjestää monipuolista toimintaa kolmevuotiaiden lapsi-vanhempi-ryhmistä lähtien aina pääsarjatasoille sekä Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelman 70-vuotiaisiin asti. Lisäksi Ilves huomioi toiminnassaan muun muassa erityisryhmät sekä maahanmuuttajien integrointityön. Kattavin esimerkki toiminnasta on Ilveksen jalkapallon Futis-liiga, joka liikutti vuonna 2022 yli 4 700 pelaajaa. Seuran toimintaan osallistuu kokonaisuudessaan jopa 2 000 vapaaehtoista. Seuralla on oma vapaaehtoisten koulutusjärjestelmä, jossa tuki kohdistuu erityisesti ryhmien aloitusvaiheeseen. Yksi Ilveksen tärkeimmistä vuosittaisista palkitsemisista on Harrastajapatsas.
Lords of DiscGolf, Heinola
Frisbeegolfin erikoisseurassa on noin kaksi sataa harrastajaa, joiden vapaaehtoistyö on ollut keskeisessä roolissa, kun Heinolaan rakennettiin DiscGolfPark World, eli ”Kippis”. Radalla pelattiin vuonna 2021 yli 60 000 frisbeegolfkierrosta, ja se on arvostettu maailman viidenneksi parhaaksi. Rata on maksutta kuntalaisten käytössä, ja siellä pelataan niin ammattitason kilpailuja kuin itse kehitettyä ja suuren suosion saavuttanutta Hupi-SM-kisaa. Vapaaehtoisten ydinryhmä jakaa seuran toimintavastuut ja seurassa kiinnitetään erityishuomiota vapaaehtoisten hankintaan ja heidän kannustavaan huomiointiinsa. Tämän ansiosta Lords of DiscGolf on pystynyt tuottamaan ja ylläpitämään laajaa palvelukokonaisuutta ilman palkattuja työntekijöitä.