
16.3.2025
Maastohiihdon maailmancup jatkui tänään Oslon Holmenkollenilla naisten ja miesten 10 kilometrin vapaan hiihtotavan väliaikalähtökilpailuilla. Krista Pärmäkoski oli parhaana suomalaisena naisten kilpailun seitsemäs, +29,7 sekuntia kilpailun voittaneen Ruotsin Moa Ilarin perässä. Kerttu Niskanen oli kahdeksas (+32,9). Jasmin Kähärä oli 22., Vilma Ryytty 36. ja Vilma Nissinen 46.
Krista Pärmäkosken kausi sai hyvän ja nousujohteisen päätöskilpailun.
– Tänään oli aika samanlaista kuin eilen. Alku oli vähän tahmeaa, mutta (Jessie) Diggins tuli ekalta kierrokselta noin 15 sekuntia mun eteen, niin näin siitä aika hyvin sitä rytmiä, mitä pitäisi käyttää. Yllättävän hyvin jaksoin pitää toisen kierroksen, vaikka yksin vedinkin siellä. Nousujohteinen kisa. Alut on näissä kahdessa kisassa selkeästi ollut raskaita, mutta sitten on loppua kohti tullut hyvin. Tänään mielenkiintoinen oli myös kova tuuli. Vastatuulta oli niin paljon, että välillä tuntui, ettei pääse eteenpäin – se oli varmasti sama kaikille, summasi Pärmäkoski kisapäivää. Hän on kärsinyt revenneen lonkankoukistajan aiheuttamista kivuista loppukauden ajan.
– Nyt aletaan kuntouttaa jalkaa, kun on ensin annettu sille hetki lepoa. Toivotaan, että toukokuun puolivälin tienoilla se olisi jo kivuton ja oireeton, ja pystyisi alkaa täyspäiväisesti treenaamaan olympiakauteen. Aika näyttää, kuinka paljon siihen menee aikaa, että se kestää normaalia harjoittelua. Kuntoutusta on vähintään kaksi kuukautta, niin siksi on järkevää tässä pistää peli poikki. Vapaan hiihtoa se kestää aavistuksen paremmin kuin pertsaa. Vuorohiihto on jalalle myrkkyä ja kun pitää laittaa paljon pitoa, niin se näkyy tuloksessa, kun suksi ei luista. Olisi ollut kiva hiihtää Lahdessa viisikymppinen, mutta se on niin kova matka jalalle, että päädyimme tällaiseen ratkaisuun. Tulen kuitenkin Salppurille kannustamaan suomalaiset hyvään suoritukseen, kertoi Pärmäkoski.
Miesten kilpailun paras suomalainen tänään Holmenkollenilla oli Niko Anttola, jonka sijoitus oli 31. Arsi Ruuskanen oli 45., Markus Vuorela 47. ja Ville Ahonen 48. Kilpailun voittoon hiihti Norjan Harald Östberg Amundsen.
Oslo 15.-16.3.2025
Naisten kilpailun tulokset
Miesten kilpailun tulokset
Krista Pärmäkosken kommentit