
Yhdistetyn Continental Cupissa kilpaillaan tänä viikonloppuna Itävallan Eisenerzissa. Kisaviikonloppu avattiin Gundersen-kilpailulla HS109-mäestä, missä naisten puolella Anna Kerko sijoittui hienosti kolmanneksi ja miesten puolella Herman Happonen niinikään kolmanneksi. Kyseessä oli molempien uran parhaat sijoitukset Continental Cupissa. Muista suomalaisista naisten kisassa Aino Kanervala oli uransa ensimmäisessä Continental Cupin kilpailussa hienosti 12:s, ja miesten kisassa Eemeli Kurttila oli 38:s, Markus Maaninka 47:s ja Peter Räisänen 55:s.
Anna Kerko oli ensimmäiseen henkilökohtaiseen palkintokorokesijaan tyytyväinen, mutta lisääkin olisi otettavissa.
– Päivän kisassa hyppy onnistui muuten ihan hyvin, mutta ei tullut alastuloja ja menetin siinä tosi paljon tyylipisteitä, niin siinä tuli aika paljon sitten lisää aikaeroa kun lähti hiihtämään. Mutta hiihto onnistui tänään kyllä vauhdinjaollisesti tosi hyvin. Lähdin ensimmäisen kierroksen sellaista omaa, aika rauhallista vauhtia, niin sitten jaksoin toisella kierroksella hyvin. Ja sitten tulikin selkiä vastaan ja tuli sitten se podiumi. Että olen kyllä tosi tyytyväinen tämän päivän kisasta, mutta ei kuitenkaan sitten vielä ihan paras. Hypyssä on vielä parannettavaa, varsinkin jos saa ne telemarkit tehtyä, niin kyllä siinä on vielä paljon sijoja sitten otettavissa, kuvaili Kerko.
Naisten kilpailun tulokset
Miesten kilpailun tulokset
Kerkon ja Happosen äänikommentit
Eisenerz 16.-18.1.2026
Yhdistetyn Continental Cup
Continental Cup jatkuu Eisenerzissa lauantaina Express Race -kilpailumuodolla.