Kemppi ja Riissanen Junior Aateli Racen voittoihin

Aateli Race kilpailukokonaisuus käynnistyi tiistaina Vuokatissa Junior ja Hopeasompa Aateli Racella. Kilpailupäivä alkoi aamupäivällä maastojuoksuosuuksilla, joiden jälkeen päivä jatkui rullahiihto-osuuksilla. Hiihto-osuuksille startattiin Gundersen-tyyliin juoksuosuuden tuloksien perusteella.

Junior Aateli Racen 18-vuotiaiden sarjojen voittoon taistelivat Silva Kemppi ja Pyry Riissanen. Kemppi aloitti päivän jo maastojuoksun ykkösenä ja piti paikkansa myös rullahiihto-osuudella. Riissanen taasen nousi hiihto-osuudella neljänneltä sijalta 26 sekunnin takaa ja ylitti Vuokatinvaaran maaliviivan ensimmäisenä.

Kemppi oli juoksuosuudella ylivoimainen ja vei osuuden nimiinsä puolen minuutin erolla seuraaviin. Vahvat otteet jatkuivat myös rullilla

– Peruskulkua oli tänään. Pystyin juoksussa pitämään hyvää vauhtia yksinkin ja tähän nousuun tein perusvedon, kertasi Kemppi.

Junior Aateli Race

N18
1. Silva Kemppi
2. Inka Hämäläinen
3. Sini Hietamäki

M18
1. Pyry Riissanen
2. Akseli Pitkänen
3. Anton Packalén

Lopputulokset kokonaisuudessaan

Hopeasompa Aateli Race

N16
1. Hanni Koski
2. Ronja Turunen
3. Ida Nordkvist

M16
1. Anton Kemppi
2. Topias Vuorela
3. Sander Wikblom

N14
1. Fanni Heikkinen
2. Noora Hukka
3. Kristiina Rinta-Jaskari

M14
1. Toivo Koivu
2. Kent Lindholm
3. Eemeli Suutari

Lopputulokset kokonaisuudessaan

Vuokatin Aateli Racen kuvapankki on median ja urheilijoiden käytettävissä. Kuvien kreditit Loru Creative / Roni Lukkarinen.